Amos Anderssonin uuden museon rakentaminen alkaa syksyllä

Vuoden 2018 alussa toimintansa aloittavan, pääosin Lasipalatsin alle sijoittuvan Amos Anderssonin museon suunnittelu etenee ripeästi ja rakennustyöt on tarkoitus aloittaa syksyllä 2015.

Vuoden 2018 alussa toimintansa aloittavan, pääosin Lasipalatsin alle sijoittuvan Amos Anderssonin museon suunnittelu etenee ripeästi ja rakennustyöt on tarkoitus aloittaa syksyllä 2015.

Uuden taidemuseon ytimen muodostaa Lasipalatsin aukion alle sijoittuva 2 000 neliömetrin suuruinen näyttelysali.

Arkkitehtitoimisto JKMM:n suunnittelema uusi taidemuseo kunnioittaa Lasipalatsin henkeä tuoden samalla oman lisänsä Lasipalatsin aukiolle. Taidemuseon rakentamisen yhteydessä suojeltu rakennus kunnostetaan hellävaraisesti takaisin loistoonsa.

Uudesta taidemuseosta tulee kulttuurikeskus, joka koostuu vanhasta Lasipalatsista, osanaan elokuvateatteri Bio Rex, Lasipalatsin aukion alle sijoittuvasta näyttelytilasta, sekä muista talon toimijoista.

Taidemuseon ytimen muodostavasta näyttelysalista on suunniteltu moneksi muuttuva tila uusille ja myös tuleville taidevirtauksille. Elokuvateatteri Bio Rex tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia toimia kuvataiteiden ja elokuvan risteämiskohdissa. Rex on jatkossakin monen elokuvafestivaalin koti.

Uuden museon toiminnan perusajatuksena on lähestyttävyys ja yleisötyö. Nuoriso on museon tärkeimpiä kohderyhmiä.

Taidemuseon rakentamisesta ja ylläpidosta vastaa kokonaisuudessaan suomalainen Föreningen Konstsamfundet.

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Amos Anderssonin uuden museon rakentaminen alkaa syksyllä”

  1. Iso ero viranomaisten käsittelyajoissa, Guggenheimiin menee 5 vuotta ja tähän 8 kk.

Vastaa