Kokeile kuukausi maksutta

Työttömien rakennusinsinöörien määrä kasvoi selvästi

Rakennusalan eri ammattien työttömyysluvut ovat kasvaneet selvästi vuoden aikana. Tämä käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoista.

Rakennusalan eri ammattien työttömyysluvut ovat kasvaneet selvästi vuoden aikana. Tämä käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoista.

Työ- ja elinkeinotoimistoihin oli tammikuun 2015 lopussa ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi yhteensä 1 498 rakennusinsinööriä, kun vuotta aiemmin heitä oli 1 325. Lukumäärä kasvoi 13,1 prosenttia vuodessa. Rakennusinsinööreille avoimien työpaikkojen määrä säilyi lähes ennallaan vuoden aikana. Tammikuussa 2015 rakennusinsinööreille oli 271 avointa työpaikkaa, kun vuotta aiemmin lukema oli 279.

Työttömien lvi-insinöörien määrä ei kasvanut yhtä voimakkaasti kuin rakennusinsinöörien. Lvi-insinöörejä oli työttöminä työnhakijoina tammikuun 2015 lopussa yhteensä 132, kun vuotta aiemmin heitä oli 122. Kasvua kertyi 8,2 prosenttia vuodessa. Lvi-insinööreille avoimien työpaikkojen määrä supistui vuoden aikana 95:een, kun vuotta aiemmin lukema oli 111.

Myös arkkitehtien työttömyys kasvoi. Arkkitehtejä oli tammikuun 2015 lopussa työttömänä yhteensä 194, kun vuotta aiemmin heitä oli 181. Lukumäärä kasvoi 7,2 prosenttia vuodessa. Tammikuussa 2015 arkkitehdeille oli 16 avointa työpaikkaa, kun vuotta aiemmin lukema oli 19.

Myös työntekijätasolla työttömyys oli voimakkaassa kasvussa. Toisaalta työntekijöiden osalta myös avoimien työpaikkojen määrä kasvoi todella rajusti.

Työ- ja elinkeinotoimistoihin oli tammikuun 2015 lopussa ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi yhteensä 8 852 rakennustyöntekijää, kun vuotta aiemmin heitä oli 7 986. Lukumäärä kasvoi 10,8 prosenttia vuodessa. Rakennustyöntekijöille oli kuluvan vuoden tammikuussa 790 avointa työpaikkaa, kun vuotta aiemmin niitä oli vain 373.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Työttömien rakennusinsinöörien määrä kasvoi selvästi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat