Kokeile kuukausi maksutta

Asumisoikeusasuntoja rakennetaan tänä vuonna enemmän kuin vuosiin

Tämän vuoden aikana aloitetaan runsaan 1 500 asumisoikeusasunnon rakentaminen, mikä on noin 100 asuntoa enemmän vuotta kohden kuin 2000-luvulla keskimäärin.

Tämän vuoden aikana aloitetaan runsaan 1 500 asumisoikeusasunnon rakentaminen, mikä on noin 100 asuntoa enemmän vuotta kohden kuin 2000-luvulla keskimäärin.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n tuoreen tilaston mukaan uusia asumisoikeusasuntoja rakennetaan eniten Helsinkiin, Vantaalle ja Espooseen. Lisäksi uusia asumisoikeusasuntoja nousee ainakin Tampereelle, Kuopioon, Jyväskylään, Tuusulaan, Porvooseen, Nurmijärvelle, Lahteen, Kirkkonummelle, Turkuun, Järvenpäähän, Keravalle ja Vihtiin.

ARA:n mukaan asumisoikeusasuntojen vaihtuvuus on pysynyt pienenä. Pienintä vaihtuvuus on Helsingissä, jossa vaihtuvuus on noin 10 prosenttia. Myös muun muassa Mikkelissä, Laukaalla ja Sipoossa asumisoikeusasuntojen vaihtuvuus on pientä. Asumisoikeusasuntojen vaihtuvuus on suurinta paikkakunnilla, joissa on suhteellisesti runsaasti vuokra-asuntoja. Tällaisia paikkakuntia ovat muun muassa Kempele, Hamina ja Oulu.

Vuoden 2015 alussa Suomessa oli 41 500 asumisoikeusasuntoja 47 kunnassa. Pääkaupunkiseudulla on 43 prosenttia, Tampereen seudulla 12 prosenttia ja Turun seudulla 9 prosenttia kaikista asumisoikeusasunnoista.

Asumisoikeusasuminen saa sijoittamalla noin 15 prosenttia asunnon hinnasta, jonka jälkeen maksetaan kuukausittaista käyttövastiketta. Asumisen päätyttyä asumisoikeusmaksu palautetaan rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asumisoikeusasuntoja rakennetaan tänä vuonna enemmän kuin vuosiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat