Kokeile kuukausi maksutta

Asuntokoko pienenee, rahastoille yli 5 000 uutta vuokra-asuntoa 2015

Tuotantorakenteen muutos näkyy rakennusteollisuus RT:n mukaan asuntojen keskimääräisen pinta-alan pienenemisenä.

Kun vuoden 2008 lopulla kaikkien aloitettujen asuntojen keskipinta-ala oli 130 neliömetriä, viime vuonna vastaava luku oli 105 neliömetriä.

RT:n lokakuun asuntotuotantokyselyn mukaan vuokra-asuntojen osuus vapaarahoitteisesta tuotannosta on noussut ennätyslukemiin. Kaikkiaan asuntorahastot ovat kasvattaneet asuntokantaansa tänä vuonna yli 5 000 uudella vuokra-asunnolla.

Asuntotuotanto kasvaa tänä vuonna kappalemääräisesti, mutta ei kuutioilla mitattuna. Se painottuu vahvasti kasvukeskusten pieniin kerrostaloasuntoihin sekä vapaarahoitteisen että valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon myötä. Omakotitalojen rakentaminen on painunut tilastointihistorian matalimmalle tasolle.

RT:n arvion mukaan tänä vuonna aloitetaan kaikkiaan noin 27 000 asunnon rakentaminen, mikä on kolmisen prosenttia viimevuotista enemmän. Näistä omakotitaloja on vain noin 6 000, eikä ensi vuodeksikaan odoteta kasvua.

Vapaarahoitteisten omistusasuntojen kuluttajakauppa ei ole RT:n mukaan piristynyt merkittävästi. Valmiiden uusien myynnissä olevien asuntojen määrä on vähentynyt.

Jo yli puolet Helsingin seudulle

Helsingin seudun osuus vapaarahoitteisesta kerros- ja rivitaloasuntojen tuotannosta nousee tänä vuonna jo yli puoleen. Tampereen osuus on toiseksi suurin, 13 prosenttia. Myös valtion tukema vuokra-asuntotuotanto, kuluvana vuonna noin 8 000 asuntoa, kohdistuu valtaosin Etelä-Suomeen ja muihin kasvukeskuksiin.

”Kaupungistumiskehitys ja maahanmuutto lisäävät jatkuvasti asuntojen tarvetta kasvukeskuksissa. Etenkin pääkaupunkiseudulla asuntoja rakennetaan hälyttävän vähän, kun otetaan huomioon myös nopeasti muuttunut pakolaistilanne”, RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen sanoo.

”On välttämätöntä, että hallitusohjelman mukaiset toimet asuntorakentamisen vauhdittamiseksi saadaan vietyä ripeästi läpi. Esimerkiksi valtion ja kuntien maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevat MAL-sopimukset on uusittava viipymättä ja nostettava niiden tavoitetasoa huomattavasti”, RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti painottaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Asuntokoko pienenee, rahastoille yli 5 000 uutta vuokra-asuntoa 2015”

  1. Perheillä ei ole enää varaa rakentaa omakotitaloa. Yleiset vaatimukset ja kustannustaso ovat karanneet liian korkealle tulotasoon verrattuna.

    Sen sijaan maahan tulleet 20 000 yksin matkustanutta alaikäistä turvapaikanhakijaa tarvitsevat 20 000 asuntoa, kooltaan noin 40 m2. Siinä syy. Vain pieni osa heistä tulee jäämään maakuntiin. Arvaa miten asuntojen hinnoille käy. Arvaa kenelle tulee parhaat siivut voitoista ja arvaa kuka maksaa lystin. Ja jos tämä kertaantuu joka vuosi(!) Täytyy varmaan ruveta katselemaan turvapaikkaa jostakin toisesta maasta. Olisko Unkari mitään.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat