Selvitysmies Hannu Rossilahden ehdotus uudeksi korkotukimalliksi kelpaa Satolle.

Sato sitoutuu vuokra-asuntotuotantoon ehdotetulla välimallilla

Selvitysmies Hannu Rossilahden ehdotus uudeksi korkotukimalliksi kelpaa Satolle.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Saton mukaan malli kannustaa toimijoita lisäämään vuokra- asuntojen rakentamista suurimpiin kasvukeskuksiin. Pitkäjänteisen toiminnan  kannalta on myönteistä, että malli on tarkoitettu pysyväksi.

”Ehdotus ilmentää aitoa halua saada aikaan toimiva vuokra-asuntotuotantoa edistävä malli. Tätä kuvaa paitsi lopputulos myös prosessi, jolla selvitystyö tehtiin. Lähtökohtana työlle oli laatia ehdotus vuorovaikutuksessa asuntosektorin keskeisten toimijoiden ja virkamiesten kanssa”, Saton toimitusjohtaja Erkka Valkila arvioi.

”Ehdot on laadittu sellaisiksi, että valtion tuen ja rajoitusten suhde on kohdallaan. Nykyisellä markkinakorkotasolla ei korkotuki realisoidu, mutta sen voi rinnastaa korkosuojaukseen.”
Saton mukaan laki tulisi saattaa ripeästi voimaan vuokra-asuntojen suuren tarpeen vuoksi. Pakolaistilanne vielä lisää lähivuosien tarvetta erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Tuotannon vauhdittamiseksi myös kuntien tulee Saton mielestä osoittaa toimijoille 10 vuoden korkotukiasuntojen rakentamiselle tontteja. Lisäksi ehdotetun korkotukimallin asunnot tulee lukea osaksi MAL-sopimuksissa mainittua Ara-tuotantoa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Sato sitoutuu vuokra-asuntotuotantoon ehdotetulla välimallilla”

  1. Epäilikö joku, ettei SATO muka kerää kaikki bönät, mitä tyhmä valtiovalta niille tarjoaa. Ja nuolee tarjouksensa jälkeen vielä SATOn johtajien peputkin.

    Kristallikruunujen alla kilistelevät ja vahvistavat ystävyyttään, rotarit, ritarit ja vapaamuurarit.

  2. Ja vielä pakolaisten asialla nämä ’benedictukset’. Kyllä on kaikki ahneudessa nähty.
    ”Anna mulle tukea, valtio, ja minä teen kämppiä ’heikoille’ ja otan siitä pitkässä juoksussa 4-7 euroa per neliö per kuukausi puhdasta voittoa !”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi