Kokeile kuukausi maksutta

Laatuvirhe: Ontelolaattojen sisään jäänyt vesi aiheuttaa kosteusvaurioita

Laatuvirhesarjassamme on vuorossa ontelolaattojen sisään jäänyt vesi, joka voi työmaalla jäätyessään aiheuttaa halkeamia ja  valmiissa rakennuksessa se voi aiheuttaa kosteusongelmia.

Ontelolaatta voi sisältää kymmeniä litroja vetttä, joten vuodon sattuessa kuivaustöitä riittää.

Ontelolaattojen onteloihin pääsee työmaalla vettä esimerkiksi silloin, jos lunta ei poisteta holveilta, vaan se sulatetaan tai annetaan sulaa siellä.

Fisen rakennusvirhepankin esittelemässä tapauksessa kokoonpanotehtaan teräs-/betonirungon WQ-teräspalkkeihin sekä ontelolaattojen onteloihin pääsi vettä pakkaskauden alussa. Palkkeihin oli tehty ylälaippaan nostoreikiä, mutta ei ollut huolehdittu alalaipan vastaavista vedenpoistorei’istä.

Ontelolaattojen alapinnasta puuttuivat myös vedenpoistoreiät. Lämmitystä ei ollut, ja rakenteisiin päässyt vesi jäätyi ja aiheutti vaurioita.

Onteloissa oleva vesi päätyy helposti muihin rakenteisiin, mistä seuraa kosteus- ja homevaurioita, jotka saattavat aiheuttaa terveyshaittoja. Kosteusrasitus aiheuttaa lisäksi maali- ja tapettipintoihin ulkonäöllistä heikkenemistä.

Rakennuskustannukset nousevat, koska ontelot joudutaan tyhjentämään ja kuivattamaan rakennuksen valmistumisen jälkeen erikoiskalustolla jo käytössä olevissa tiloissa.

Korjaus

Kun kosteusvaurio on havaittu, vaurion laajuus kartoitetaan, suunnitellaan kuivaustyö ja tehdään kosteudenmittaussuunnitelma. Kuivattaviin pintoihin joudutaan tavallisesti poraamaan runsaasti reikiä ja käytännössä pinnat joudutaan pinnoittamaan uudestaan.

Valmiit pinnat suojataan, ja varataan kalusto vuotavan irtoveden keräämiseksi. Ontelot porataan auki riittävässä laajuudessa, valutetaan irtovesi pois ja ontelolaatat kuivataan koneellisesti.

Kosteudet mitataan tehdyn suunnitelman mukaisesti ennen rakenteiden pinnoittamista. Kun ontelot ja betoni on todettu kuiviksi, reiät paikataan ja pinnoitteet uusitaan.

Kuivauksesta sekä pintojen uudelleenpinnoitustyöstä aiheutuu asukkaille merkittävää asumisen haittaa. Asukkaille järjestetään tarvittaessa väliaikainen majoitus.

Ratkaisu

Kun rakennustyömaalla käytetään välipohjissa ontelolaattoja, on tärkeää, että onteloiden vedenpoistoreiät avataan asennuksen jälkeen. Onteloihin saattaa jäädä jopa kymmeniä litroja vettä. Hyvällä kosteudenhallinnalla voidaan tätä riskiä vähentää ratkaisevasti.

Tällaisen kosteusvaurion estämiseksi osana tarkastusasiakirjamenettelyä laaditaan rakennustyön alkaessa kosteudenhallintasuunnitelma, jossa kartoitetaan kosteuden kannalta riskeille alttiit materiaalit sekä työvaiheet. Suunnitelmaa varten arvioidaan rakenteiden kuivumiseen menevä aika ja huomioidaan rakentamisolosuhteet.

Rakenteiden kosteudenmittaus suunnitellaan riskikartoituksen yhteydessä määriteltyjen tietojen pohjalta. Lisäksi varmistetaan riittävät henkilöresurssit kosteudenhallintasuunnitelman mukaan toimimiseksi sekä mietitään sääsuojauksen tarpeellisuutta.

Rakennustöiden vastaavan työnjohtajan tärkeimpiä tehtäviä on valvoa, että tarkastusasiakirjamenettelyn mukaiset toimenpiteet tehdään oikea-aikaisesti.

Fisen esittämässä tapauksessa virheen välttäminen edellyttää, että rakenteisiin ei asennusvaiheessakaan tehdä tilapäisiä reikiä, ja jos niitä tehdään, rakennesuunnittelija määrittää niiden ja samalla myös riittävien vedenpoistoreikien paikat. Työmaalla on myös huolehdittava siitä, että ontelolaatoissa on toimivat vedenpoistoreiät.

Lisätietoa: Fisen rakennusvirhepankki

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Laatuvirhe: Ontelolaattojen sisään jäänyt vesi aiheuttaa kosteusvaurioita”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat