Kokeile kuukausi maksutta

Suomen Hoivatilat investoi kymmeneen uuteen kiinteistöön

Suomen Hoivatilat on reilun kuukauden aikana laatinut vuokra- tai esisopimukset kymmenestä uudesta kiinteistöhankkeesta, jotka toteutetaan noin vuoden aikana eri puolille Suomea. Uudet kohteet valmistuvat alkuvuoden 2017 aikana. Investointikokonaisuuden arvo on noin 25 miljoonaa euroa.

Huhti- ja toukokuun aikana sovittuun uusimpaan investointikokonaisuuteen kuuluu kuusi päiväkotia ja neljä hoivakotia eri asiakkaille. Hankkeet työllistävät rakentamisen aikana noin 300 työntekijää.

Viime viikkoina sovitut uudet kohteet tarjoavat hoivan tai varhaiskasvatuksen tilat noin 800 käyttäjälle. Uudet kiinteistöt rakentuvat muun muassa Espooseen, Vantaalle, Jyväskylään, Kuopioon, Uuteenkaupunkiin ja Rovaniemelle.

”Palveluntarjoajina uusissa tiloissa tulevat toimimaan tunnetut yksityiset varhaiskasvatuksen ja hoiva-alan yritykset. Toimintamallimme mukaisesti tuotamme kuntaan valmiit tilat avaimet käteen -periaatteella”, Suomen Hoivatilojen toimitusjohtaja Jussi Karjula kertoo.

Vuodesta 2008 toiminut listautui pienyrityksille tarkoitetulle Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle maaliskuun lopulla. Jo listautumisannin yhteydessä Hoivatilat julkisti tilauskantaa noin 50 miljoonan euron arvosta. Yhtiö on toteuttanut yhteensä noin 70 kiinteistökokonaisuutta viime vuosina.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suomen Hoivatilat investoi kymmeneen uuteen kiinteistöön”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat