Kokeile kuukausi maksutta

Caverionin Jarno Hacklinillekin syyte Vantaan sponsorointijutussa

Caverionille vaaditaan 300 000 euron suuruista yhteisösakkoa liittyen hevosurheilun sponsorointiin.  Lisäksi Caverionin johtoryhmän jäsen Jarno Hacklin on saanut syytteen. Skanskassa syytteessä on toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti. Skanskassa arvioidaan, että tuomiokaan ei sulkisi yhtiötä pois julkisista hankinnoista.

Caverionille vaaditaan 300 000 euron suuruista yhteisösakkoa liittyen hevosurheilun sponsorointiin.  Lisäksi Caverionin johtoryhmän jäsen Jarno Hacklin on saanut syytteen. Skanskassa syytteessä on toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti. Skanskassa arvioidaan, että tuomiokaan ei sulkisi yhtiötä pois julkisista hankinnoista.

Juttua on päivitetty 6.2. Skanskan tiedotteen ja sen toimitusjohtajan ja lakiasianjohtajan haastattelujen pohjalta.

Kyseessä ovat HOK-Elannon entinen kiinteistöjohtaja Jari Leivon mahdollisesti saamat lahjukset, joita on käytetty urheilusponsoroinnin nimissä hänen tyttäriensä hevosurheiluharrastukseen. Näitä sponsorirahoja ovat jakaneet ainakin Caverion, Skanska ja Forma Futura.  Keskusrikospoliisin epäilyjen mukaan sponsoroinnilla on pyritty vaikuttamaan HOK-Elannon tilauksiin. Keskusrikospoliisi on tutkinut näitä eri yritysten maksamia sponsoritukia epäillen niiden olleen lahjuksia.

Hacklin toimi YIT Kiinteistötekniikka Oy:n toimitusjohtajana kesäkuusta 2011 kesäkuuhun 2013. Hacklinin ohella syytteen on saanut toinen operatiivisissa tehtävissä toimiva henkilö.

YIT Kiinteistötekniikka Oy, eli nykyinen Caverion Suomi Oy, sponsoroi kyseessä olevina vuosina 2007–2012 hevosurheilua yhteensä noin 65 000 eurolla.

Caverion kiistää yhtiöön kohdistetun vaateen ja molemmat syytetyt kiistävät syyllisyytensä.

Caverion on tehnyt asiasta sisäisen selvityksen, jonka tulosten perusteella molemmat henkilöt nauttivat yhtiön luottamusta ja jatkavat nykyisissä tehtävissään Caverionissa.

”Caverionin eettiset liiketoimintaperiaatteet on linjattu selkeästi. Liiketoimintaperiaatteemme edellyttävät jokaista Caverionin työntekijää toimimaan niiden mukaisesti, emmekä hyväksy minkäänlaista lahjontaa tai epäeettistä liiketoimintaa”, toteaa Ari Lehtoranta, Caverionin toimitusjohtaja.

Skanskan toimitusjohtajallekin syyte

Samaa vakuutti Skanska viime syksynä. Silloin Skanska Oy kertoi samaan juttuun liittyen, että sen toimitusjohtajaa Tuomas Särkilahtea epäillään lahjomisesta elinkeinotoiminnassa. Lahjusepäilyn taustalla olivat muun muassa HOK-Elannon entisen kiinteistöjohtajan saamat urheilusponsorointirahat

Epäiltynä on myös toinen Skanskan Suomen-toimintojen ylimpään johtoon kuuluva henkilö.

Skanska kertoi 6.2. tiedotteessaan, että syyttäjä vaatii Skanska Talonrakennus Oy:lle vähintään 300 000 euron yhteisösakkoa.

Särkilahti on kiistänyt lahjussyytöksen.  Syksyllä hänen kerrottiin nauttivan edelleen Skanskan luottamusta.

Voidaanko Skanska sulkea julkista hankinnoista?

Uudessa hankintalaissa tilaaja joutuu merkittävien hankintojen kohdalla hankkimaan tarjoajan avainhenkilöistä rikosrekisterin. Muun muassa lainvoimainen lahjustuomio on viiden vuoden ajan peruste sulkea yritys tarjouskilpailusta.

Skanska Oy:n lakiasianjohtaja Kirsi Palviainen arvioi, että mahdollinen tuomiokaan ei vaikuttaisi Skanskan asemaan julkisten hankintojen tarjoajana.

Palviaisen mukaan Skanska on yrityksenä pyrkinyt ja pyrkii edelleen aktiivisesti estämään kaikki mahdolliset väärinkäytökset. Hänen mukaansa Skanskan eettisyyttä edistävän kehitysohjelman pitäisi riittää siihen, että mahdollinen tuomiokaan ei sulkisi Skanskaa tarjouskilpailusta. Hankintalain pykälässä 82 viitataan tarjoajan toteuttamiin korjaaviin toimenpiteisiin, joilla estetään uudet rangaistavat teot.

Särkilahden mukaan Skanska on jo yli viisi vuotta sitten tiukentanut suhtautumistaan sponsorointiin. Sen myötä alueyhtiöiltä on otettu pois valtaa päättää esimerkiksi paikallisten urheiluseurojen sponsoroinnista. Nyt luvallista sponsorointia on muun muassa SPR:n tyyppinen hyväntekeväisyys tai näkyvyys Skanskan rakentamissa kohteissa, kuten Hartwall Areenassa.

 

 

Kaari oli suurin HOK-Elannon hanke

Seura-lehden kirjoitukseen Skanska laittoi  syksyllä vastineensa, jossa se kiisti että HOK-Elanto olisi vuonna 2013 maksanut perusteettomasti satojen tuhansien eurojen korvauksia Skanska Talonrakennus Oy:lle Kauppakeskus Kaaren urakasta jonkinlaisena hyvityksenä siitä, että Skanska ja Helsingin Työväenyhdistys sopivat Hotelli Paasitornin urakkaan liittyvät erimielisyytensä.

Lokakuussa 2013 avattu yli 100 00 neliön laajuinen Kaari on HOK Elannon historian mittavin kiinteistöhanke. LVIS-urakoitsijana siinä toimi Caverion.

Musta kirja rakentamisen korruptiosta

Helsingin Sanomat kertoi toukokuussa, että keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi HOK-Elannon entistä johtohenkilöä koskevan poikkeuksellisen laajan lahjustutkinnan. Hänen epäillään ottaneen vastaan noin miljoonan euron arvosta lahjuksia HOK-Elannon 18 liike- ja sopimuskumppanilta vuosina 2006–2013.

”Hänen epäillään pyytäneen lahjuksia suosiakseen sopimuskumppaneita. Korostan, että kyse on vasta rikosepäilyistä”, kertoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Veli Matti Räsänen.

Noista 18:sta epäillystä lähes puolet ehti vanheta. Nyt epäiltyjä on 10.

HOK-Elanto-oikeusjutun ja Vantaan erotetun apulaiskaupunginjohtajan Jukka Peltomäen oikeusjutun taustoista on kerrottu tarkemmin Rakentamisen mustassa kirjassa, joka on julkaistu Rakennuslehden nettisivulla:

”Peltomäen lahjusjuttua selvittäessään poliisi törmäsi myös HOK-Elannon entinen kiinteistöjohtaja Jari Leivon mahdollisesti saamiin lahjuksiin sekä Forma Futuralta että useilta HOK-Elannon liike- ja sopimuskumppaneilta.

Jari Leivo sai syyskuussa 2016 syytteet lahjuksista ja petoksista.  Myös viisi muuta juttukokonaisuuteen liittyvää henkilöä on saanut syytteet. He ovat työskennelleet HOK-Elannon liike- ja sopimuskumppaneiden palveluksessa.

Leivon epäillään ottaneen tyttäriensä ratsastusharrastukseen liittyviä lahjuksia HOK-Elannon liike- ja sopimuskumppaneilta. Niiden kokonaissumma on 800 000 euroa. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2005-2012.

Forma Futuran omistaja Leila Tuominen maksoi Leivon tytärten hevosurheiluharrastukseen liittyviä tallipaikkamaksuja 65 000 eurolla ja heidän ratsastuksenopettajansa palkkioita yli 9000 eurolla. Tuomisen mukaan kyse oli kilpaurheilun sponsoroinnista, jonka vastineeksi hänen toimistonsa sai mainosnäkyvyyttä.

Syyttäjän mukaan lahjonnan tarkoituksena oli se, että kiinteistöjohtaja Leivo suosisi työssään Tuomista ja tämän omistamaa Forma-Futuraa. Yritys teki HOK-Elannolle suunnittelutöitä 970 000 euron arvosta vuosina 2006-2013.

Leivon tyttärien ratsastusharrastusta ovat Tuomisen mukaan tukeneet muutkin, kuten YIT Kiinteistötekniikka (nykyinen Caverion) ja Skanska.

Leivon saama petossyyte koskee hänen taloremonttiaan. Leivon epäillään kanavoineen noin 90 000 euroa remontin kuluja HOK-Elannon ja sen sopimuskumppanin välisiin rakennusprojekteihin.”

Junioreiden urheilurahoilla juopoteltiin

Urheilusponsorointia on herättänyt viime päivinä muutenkin paljon keskustelua Vantaalla, sillä Urheilupuistosotkujen takana näyttää olevan laaja joukko kaupungin johtoa, kuten Vantaan Sanomat kirjoittaa.

Tapaus ei liity rakennusalan yritysten tutkimuksiin, mutta kertoo kuitenkin hyvin siitä millainen kulttuuri Vantaalla on ollut.

”Myyrmäen Urheilupuisto Oy:stä tehty kaupungin sisäinen tarkastusraportti nostatti kohun puolitoista vuotta sitten Vantaalla: Vantaan Sanomien julkistama salainen raportti sisälsi pitkän listan alkoholinhuuruuisia edustustilaisuuksia, joihin junioreilta ja heidän perheiltään kerättyjä varoja oli tuhlattu.

Raportin pohjalta yhtiön entinen toimitusjohtaja Erkki Salo sai syytteet luottamusaseman väärinkäytöstä ja törkeästä kirjanpitorikoksesta.

Tilanne sai uuden käänteen Vantaan käräjäoikeudessa maanantaina, kun syytteessä oleva Salo toi asianajajansa välityksellä esiin uusia asiakirjoja. Niiden mukaan urheilupuistoyhtiön luottamusmiesjohto ja silloinen kaupunginjohto olivat ratkaisevassa asemassa syytteisiin johtaneissa tapahtumissa.”

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 16 kertaa

16 vastausta artikkeliin “Caverionin Jarno Hacklinillekin syyte Vantaan sponsorointijutussa”

  1. Skanskan toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti lopeta sinäkin nauttiminen Skanskan luottamuksesta. Uutisen mukaan toinen johtoon kuuluva ei sitä enää nautikaan.

  2. Jokohan se petoksen juna pikkuhiljaa myös käpylään tiensä löytäisi ? Outoa on ollut viime aikoina ns. oikeuden toteuma ? Vilpillistä toimintaa pyöritetään vuosia mutta käpylän yrityksiä asia ei koske ?!

  3. Hacklin on nykyisin Forssan Kaupunkilla , Mistä kotoisinkin , Rakennusvalvonnassa . Veli pitää paikkakunnan lvi-liikettä , jostain kumman syystä suht. hyvin on töitä riittänyt .Isä joka lvi-firman on perustanut taustavoimissa sekä naapurikunnan hallintojohtajan ollut sukulainen junaillut vuosikymmenet urakat/työt ”oikein” . Oikein perusteellista hyväveli verkostoa sukupolvesta toiseen kasvatettu .

    1. On se Jarno kova jätkä – päivät Caverionin liiketoimintayksikön johtajana ja illat vissiin Vorssan kaupunkilla 🙂

      1. Skanskan toimitusjohtaja Tuomas vain nauttii ja nostaa isoa palkkaa!!

    2. Se on kyllä Jarnon pikkuveli joka OLI töissä Forssan kaupungilla… ”hyvätveljet” on kehittänyt kyllä melkoisen salaliittoteorian!!

  4. Noin siinä käy kun lähtee urheilua sponsoroimaan varsinkin nuorten. Olisitte järjestäneet vain villisikajahteja, kalastusreissuja, kelkkasfareita, MM-lätkää, golffia, ym. yritysjohtajien harrastuksia. Siten johtajien omat harrastusrahat ovat omien lasten käytettävissä.

  5. Ei voi olla totta! Lakiasianjohtajan mukaan hankintalain pykälä ohitetaan tekemällä kehitysohjelma ja korjaavia toiminpiteitä. Voiko tämä olla todella näin yksinkertaista?

    Särkilahden mukaan Skanska on jo yli viisi vuotta sitten tiukentanut sponsorointia alueyksiköiltä. Olisi ehdottomasti kannattanut aloittaa ylemmästä johdosta.

  6. Skanskalla vielä yksi sponsorointikohde SPR. Hyvä näin!
    Hyväntekeväisyys Skanskan rakentamissa kohteissa, kuten Paasin viisi miljoonaa. Alkaa näkyä Kaaren lisäksi jo Helsingin, Vantaan ja jopa Keravan rakentamisessa.

    1. Kuinka ollakaan Hok Elannon ja Hty:n (Paasitorni) huipulla onkin sama mies…? Varmaan sattumaa…

  7. Kummallista tämä nyky yritystoiminta,Hackilin Caverionilta,jakaa rahaa, sehän on hyödyn tavoittelua, joko itselle tai yritykselle,ja on laitonta, ei anna yrityksestä hyvää kuvaa, sitten kuitenkin yrityksen toimitusjohtaja sanoo että nauttii luottamusta. Ei osakkeen omistajat hyvällä katso toimintaa jossa johtavilla paikoilla olevat henkilöt ja niitä suojaavat tekee tällaista toimintaa. Kyllä Hacklinin pitäisi itse tehdä omat päätökset tai yrityksen johdon, luottamus on mennyt,

    1. Eihän tässä vielä ole ketään tuomittu Leivo + viisi muuta ovat saaneet syytteet.

  8. Sisäisen selvityksen perusteella kaikki on kunnossa. Täytyy olla varma, ettei tuomiota tule, koska muuten myös sisäinen tutkinta ja siihen osallistuneet henkilöt näyttäytyvät erittäin huonossa valossa.

  9. 1,5 vuotta sitten Skanskassa oltiin näissä tunnelmissa.

    ”Nykyjohtoa ei epäillä

    Skanskasta kerrotaan tiedotteella, että yhtiö on tehnyt yhteistyötä poliisin kanssa tutkinnan aloittamisesta lähtien. Lisäksi Skanska on suorittanut asiassa oman sisäisen tutkintansa.

    ”Meille on tärkeää, että tutkinnan kohteena oleva asia selvitetään läpikotaisin. Skanskalla on selvät eettiset periaatteet, ja meillä on nollatoleranssi niiden rikkomiseen liittyen. Asia on kuitenkin vielä keskeneräinen, joten emme voi valitettavasti kertoa siitä tässä vaiheessa enempää. Näin annamme tutkintaa suorittaville työrauhan”, Skanskan lakiasiainjohtaja Kirsi Palviainen sanoo.”

  10. voi hellan tuuteli mikä itku moisesta – samaan aikaan eräs tai eräät politiikot tekevät ”businesta” kansalaisten kustannuksella, jakavat verorahoja perustuslain vastaisesti ulkomaille miljardi tolkulla, ajavat suomea liittovaltioon, myös eräät asfalttifirmat harrastaneet kartelleja veronmaksajien vuos kymmenet eikä kukaan kyseenalaista heitä vaikka satojen miljoonien puhalluksesta kyse tässäkin – ei juma…miten voi vääryys ja vääristyä tässä maassa

  11. Caverion = KaveriOn =Hyvätveljet , nimikin jo enteellinen . Jou kyllä se sipiläkin on täys rikollinen vaihka nyt ”itse itseäni arvioin” en ole syyllistynyt mihinkään” . Koko keskusta-mtk-laisineen on sellaista sakkia kans , nytkin yrittivät polttoaineveroa pois ? Juonena olikin kun bio-polttoaineita oikein lakivelvotteisina ruvetaan myymään niin tämä pa-veron osuus saataisiin voitto katteina mtk-laisille , muuten vissiin ei oiken kannata bio-dieselin hinta nousee yli normi polttoaineiden jotain +2,-/litra niin eihän se kauppa silloin kovin käy.

Vastaa käyttäjälle Mikko V Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat