Kokeile kuukausi maksutta

A-Insinöörit osti Pohjois-Suomen johtavan rakennuttajakonsultin

A-Insinöörit osti pohjoissuomalaisen rakennuttajakonsultin Prodecon, jonka kanssa se tekee yhteistyötä Oysin sairalahankkeessa.

Toimialajohtaja Juhani Karhu A-Insinööreistä, toimitusjohtaja Ari-Matti Jänkälä Prodecosta, A-Insinöörien hallituksen puheenjohtaja Heikki Käkönen, Prodecon hallituksen puheenjohtaja Matti Antikainen ja A-Insinöörien toimitusjohtaja Jyrki Keinänen kaupanteossa

A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy on ostanut Pohjois-Suomessa toimivan Prodeco Oy:n koko osakekannan.

Yrittäjävetoinen Prodeco on A-Insinöörien tiedotteen mukaan Pohjois-Suomen johtavia rakennuttamisen ja rakennustalouden asiantuntijoita. Se on keskittynyt korjausrakentamiseen ja vaativiin uudisrakennushankkeisiin. Yhtiöllä on osaamista elinkaaritalouden hallinnassa ja sisäilmatutkimuksissa. Yhtiö on perustettu vuonna 2001.

”Näiden osa-alueiden asiantuntijuus on osa konsernimme kasvustrategiaa”, A-Insinöörit -konsernin toimitusjohtaja Jyrki Keinänen perustelee ostoa.

Prodeco on toiminut Oulun lisäksi Pohjanmaalla ja Rovaniemellä.

Vavistusta Oulun alueelle

”A-Insinöörien strategiana on toimia kaikilla yliopistopaikkakunnilla. Haluamme olla paikallinen toimija. Perustimme Ouluun puolitoista vuotta sitten suunnittelutoimiston. Nyt laajennumme rakennuttamispuolelle”, Keinänen jatkaa.

Konsernin periaatteena on edetä kasvupolulla hallitusti. Tämä tarkoittaa Keinäsen mukaan sitä, että konsernin talous pysyy hyvässä kunnossa.

Prodeco on tehnyt hyvää tulosta, kuten monet rakennuttamiskonsultit.

Kaupan yhteisiä nimittäjiä ovat yritysten rakennuttamisen asiantuntijuus ja kasvustrategia. Prodecon tavoitteena on ollut yrityksen perustamisesta lähtien kasvaa hallitusti, kehittyä ja olla alansa johtava toimija Pohjois-Suomessa.

”Aika oli kypsä myyntiin. Yrityksen kehittäminen vaatii voimavaroja ja resursseja. Kosijoita on ollut vuosien varrella, nyt oli helppo tehdä päätös myynnistä”, Prodeco Oy:n toimitusjohtaja Ari-Matti Jänkälä kertoo.

Hän sanoo, että ensimmäisten neuvottelujen jälkeen oli mukava huomata, että yhtiöt jakavat monella tapaa samat tavoitteet ja arvot.

Yhteistyötä Oysin sairaalahankkeessa

Kaupan tekemistä edesauttoi yhteistyö Oulun tulevaisuuden sairaala 2030 -allianssihankkeessa. Nyt yhteistyö tiivistyy sulautumiseksi yhteen.

”Yhteistyö mahdollistaa entistä paremman palvelun valtakunnallisille asiakkaille”, A-Insinöörit Rakennuttamisen toimialajohtaja Juhani Karhu kertoo.

Sulautumisen tärkeä tavoite on vahvistaa osaamista sote-rakennusten suunnittelussa ja rakennuttamisessa. A-insinöörit on mukana kaikkien muiden yliopistokaupunkien paitsi Jyväskylän sairaalahankkeissa.

”Olemme kumpikin olleet kehittämässä alaa eteenpäin ja luomassa uusia tapoja toimia. Ostetulla yrityksellä on hyvä maine”, Karhu korostaa sulautumisen merkitystä.

Kauppa kasvattaa A-Insinöörit -konsernin henkilöstön määrää 30:llä. Koko konsernin henkilöstön määrä oli ennen kauppaa 590.

Prodecon henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä. Prodecon omistajilla on optio tulla A-Insinöörien osakkaiksi .

A-Insinöörit -konsernin vuoden 2016 liikevaihto oli 54,2 miljoonaa euroa ja Prodecon liikevaihto oli 3,1 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “A-Insinöörit osti Pohjois-Suomen johtavan rakennuttajakonsultin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat