Länsimetron uudet asemat odottelevat tyhjinä matkustajia. Kuva: Liisa Takala

Länsimetro sai vihdoinkin yhden onnistuneen koeajopäivän

Länsimetrolla on vihdoinkin takanaan onnistunut koeajopäivä. Se ei vielä riitä liikenteen käynnistymiseen.

Kirjoittaja(t) Merja Mannila

Onnistunut koeajopäivä sattui viime viikon lauantaille. Kolme ongelmatonta koeajopäivää on länsimetron liikenteen käynnistymisen edellytys.

”Se on toistaiseksi ollut ainoa päivä, kun vaativat laatukriteerimme ovat täyttyneet. Muulloin meillä on ollut toiminnallisia ongelmia, emmekä ole niiden takia pysyneet aikataulussa. Liikenne on myöhästynyt muun muassa siksi, että ihmiset menevät sulkeutuvien ovien väliin”, HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski kertoi Rakennuslehdelle.

HKL on määrännyt, että kahden onnistuneen koeajopäivän pitää sattua arkipäivälle, yksi saa osua viikonloppuun. Lehmuskosken mukaan HSL laatii parhaillaan uusia metroliikenteen aikatauluja, jotta liikenne saataisiin sujuvaksi. Niiden mukaiset ajot päästään aloittamaan aikaisintaan kuluvan viikon loppupuolella.

Viivästysten takia liikennöinti käynnistyy aikaisintaan marraskuussa.

HKL joutui aloittamaan uuden yrityksen häiriöttömään kahden viikon jaksoon viime viikon tiistaina. Vaikka kaikki sujuisi suunnitelmien mukaisesti, testijakso päättyy vasta tiistaina 31. lokakuuta.

Syynä kahden viikon häiriöttömän käyttöjakson katkeamiseen oli viime viikolla alkuviikosta havaittu ongelman metron kiinteistövalvontajärjestelmässä.

Vielä HKL:n kriteerien täyttymisen jälkeenkään länsimetroa ei voi kuitenkaan ottaa heti käyttöön. Käyttöönotosta päättää HSL, joka tarvitsee aikaa muun muassa tiedotukseen ja muihin järjestelyihin. ”Liikennöinti voi alkaa noin viikko sen jälkeen, kun edellytykset ovat kunnossa”, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Länsimetro sai vihdoinkin yhden onnistuneen koeajopäivän”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi