Kokeile kuukausi maksutta

Pohjola Rakennus Infran johtajalle lähtöpassit

Pohjola Rakennus Infran toimitusjohtaja saa lähteä huonon tuloskehityksen vuoksi.

Pohjola Rakennus Infran toimitusjohtaja saa lähteä huonon tuloskehityksen vuoksi.

Vuodesta 2015 lähtien toimitusjohtajana työskennellyt Kalle Tamminen jättää tehtävänsä syksyn aikana. Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Mika Terhelä, joka aloittaa uudessa työssään marraskuussa.

”Pohjola Rakennus Oy Infra on jäänyt selvästi taloudellisista tavoitteistaan, eikä ole onnistunut korjaamaan tätä kehitystä. Pohjola Rakennus Oy Infra tarvitsee uudenlaista johtajuutta vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin”, Pohjola Rakennuksen konsernijohtaja Juha Metsälä kertoo yhtiön verkkosivuilla.

Pohjola Rakennus Infran tilauskanta on tällä hetkellä hyvä ja yhtiön liikevaihtonäkymät tälle vuodelle ovat yli 17 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pohjola Rakennus Infran johtajalle lähtöpassit”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat