Sam-robotti työssään. Kuva: Construction Robotics

Sam-robotti muuraa 3000 tiiliskiveä päivässä

Robotit tekevät jo tuloaan työmaille Isossa-Britanniassa. Esimerkiksi Sam-robotti tarvitsee kuitenkin vielä rinnalleen ihmismuurareita.

Kirjoittaja(t) Raili Seppänen

Automaatio ja robotit nopeuttavat hankkeiden edistymistä samalla kun ne säästävät kustannuksia. Jo nyt tietyt rakennusalan työt ja toiminnat on automatisoitu hyvinkin pitkälle.

Näin on tapahtunut muun muassa rakennustarvikkeiden käsittelyn ja toimitusten osalta. Mutta robotit tekevät entistä useammin myös perinteisiä rakennustöitä, kuten muurausta.

Puoliautomaattinen Sam

Markkinoilta löytyykin jo muutamia muurausrobotteja. Newyorkilainen Construction Robotics kehitti ensimmäisenä puoliautomaattisen Sam-robotin (semi-automated mason) joka noukkii tiiliskiven, levittää sille laastia ja asettaa sen paikalleen robottikädellään.

Samin toimintaa säädetään tietokoneohjauksella, jonka avulla pystytään määrittelemään tarkkaan muun muassa ikkunoiden, ovien tai erityisten rakennelmien sijainti.

Sam tarvitsee kuitenkin vielä rinnalleen ihmismuurareita, jotka avustavat robottia. Ihmiset lataavat tiiliskivet robottiin ja toimivat rakennustyömaalla myös laaduntarkkailijoina.

Construction Robotics -yrityksen laskelmien mukaan Sam säästää 50 prosenttia työvoimakustannuksista ja koneen tuottavuus on 3–5-kertainen perinteiseen muuraustyöhön verrattuna. Yritys sanoo myös, että työtapaturmien riski on selvästi alempi.

Sam pystyy muuraamaan 3000 tiiliskiveä päivässä, mikä on käsin tehtyyn muuraukseen verrattuna keskimäärin kuusi kertaa enemmän.

Yhdysvalloissa robotit ovat jo olleet mukana useissa mittavissa projekteissa, kuten koulujen ja sairaaloiden rakentamishankkeissa. Isossa-Britanniassa ensimmäiset muurausrobotit otettaneen käyttöön ensi vuonna.

Urakoitsijat voivat ostaa tai vuokrata Sam-robotin tarpeidensa mukaan.

Hadrian muuraa ilman ihmisapua

Myös Australiassa on kehitetty muurausrobotti Hadrian X, joka muuraa jopa 1000 tiiliskiveä tunnissa.

Tyypillisen omakotitalon seinät nousevat sillä päivässä tai kahdessa. Työtä voidaan tehdä ympäri vuorokauden, ja toisin kuin Sam, Hadrian pystyy tekemään koko muuraustyön alusta loppuun ilman ihmistyövoimaa.

Järjestelmä mahdollistaa erikokoisten tiiliskivien työstön. Suurimmat mahdolliset tiiliskivet ovat mitoiltaan 500 x 250 x 250 millimetriä.

Koneen valmistaja Fastbrick Robotics on ilmoittanut aloittavansa Hadrian-robottien täysimittaisen tuotannon vuonna 2019. Yritys on jo käynyt neuvotteluja Saudi-Arabian kanssa sopimuksesta, jonka mukaan yhtiö rakentaisi maahan 50000 uutta asuntoa vuoteen 2022 mennessä.

Sveitsin Zürichissä on puolestaan menossa pilottiprojekti Dfab House, jossa robotit ja 3D-printterit rakentavat taloa itsenäisesti. Rakennuksen pitäisi valmistua keväällä 2018.

Hankkeen digitaalisen tekniikan ovat kehittäneet teknillisen yliopiston ETH Zürichin tutkijat yhdessä yritysten kanssa.

Mielipiteet risteävät

Mielipiteet roboteista ja siitä, miten ne tulevat muuttamaan alaa, käyvät ristiin. Työnantajat korostavat odotetusti niiden kautta saatavia kustannussäästöjä ja urakoiden nopeaa kulkua, mutta rakennustyöläisten etujärjestöt ovat huolissaan työpaikkojen häviämisestä.

Ison-Britannian rakennusteollisuuden yhä jatkuvaan työvoimapulaan ei ole näköpiirissä helpotusta ainakaan lyhyellä aikavälillä.

Alan suurimman ammattiliiton Unitedin edustajan Barckley Sumnerin  mukaan toistaiseksi mitään kampanjoita ei kuitenkaan ole suunnitteilla.

”Olemme odottavalla kannalla. Robotteja ei vielä ole Britanniassa, ja sen takia on vaikea ennustaa, millainen vaikutus niillä tulee olemaan työllisyyteen. Seuraamme tilannetta tarkasti”, Sumner sanoo.

Britannian maa- ja vesirakennusinsinöörien järjestö ICE puolestaan teki hiljattain selvityksen, jossa koetettiin kartoittaa, mikä vaikutus tekoälysovelluksilla on tulevien vuosien aikana.

Selvityksen mukaan sovellusten tulo on varma asia ja se asettaa alalle uusia haasteita ennen kaikkea työvoiman muuntokoulutuksen osalta.

Jatkossa robotit tekevät mahdollisesti suuren osan rutiinitöistä, mikä tarkoittaa ICE:n mukaan myös sitä, että työntekijöiden täytyy omaksua uusia taitoja pysyäkseen alalla.

Lähes 80 prosenttia selvitykseen vastanneista piti kehitystä kuitenkin positiivisena.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Sam-robotti muuraa 3000 tiiliskiveä päivässä”

  1. Lisätuottavuus syntyy tietysti monesta muustakin asiasta kuin nopeudesta. Hadrian X on Samia parempi esimerkki siitä, että robotin ulottuvuus tekee telineet tarpeettomiksi vaikka kerroksia olisi useampikin. Muurausrobotit ovat jälleen yksi esimerkki siitä, että bulkkityöt vähenee eikä se ole uhka: tuskin kukaan täysijärkinen vaatisi enää hiltien korvaamista moskalla ja piikillä tai apumiesten palkkaamista korvaamaan minidumppereita. Kääntöpuolena on sitten se, että tarvitaan yhä parempaa osaamista kun bulkkityöt menee koneille. Välttämättä ihan jokaiselta muurariksi verokortissa itseään nimittävältä ei syntyisi holvikaari tai tulipesä, perinteisemmistä lomituksista tai ornamenteista puhumattakaan. Se on sitten oma kysymys miten ammattitaito saadaan bulkin tekemisestä paremmalle tasolle.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi