Projektit Rakentaminen Talous Uutiset Rakennuslehti Ei kommentteja

Yritykset saavat oman alueen Linnanmaan kampuksella Oulussa

Linnanmaan kampukselle peruskorjataan tiloja yrityksille ja yhteiskäyttöisiä tiloja yliopisto-yritysyhteistyölle.

Tiedotteen mukaan Suomen Yliopistokiinteistöt (SYK) ryhtyy muokkaamaan yritysaluetta yliopistolta vapautuneisiin, noin 10 000 neliön tiloihin kampuksen lounaiskulmassa.

”Kokemuksemme mukaan yritysten tulo kampukselle hyödyttää sekä oppilaitoksia että yrityksiä. Muun muassa Tampereen Hervannan-kampuksen Kampusareenalla on vain parissa vuodessa syntynyt monta menestystarinaa, ja tilojen kysyntä on ollut erittäin vilkasta. Linnanmaallakin on tämänkaltaiselle tilalle suuri tarve”, SYK:n kampuskehitys- ja markkinointijohtaja Juha Uotila sanoo.

Linnanmaalla rakennetaan parhaillaan Oulun yliopistolle ja Oulun ammattikorkeakoululle yhteistä kampusta. Yhteiskampuksen on määrä valmistua vuonna 2020, jolloin valtaosa Oulun ammattikorkeakoulun toiminnasta muuttaa Linnanmaalle.

Yhteisiin tiloihin palveluja kampuksen kasvavalle opiskelijamäärälle

Tiedotteen mukaan kampuksen keskellä sijaitsevia yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteiseen käyttöön tulevia tiloja uudistetaan kasvavan opiskelijamäärän tarpeisiin. Kampukselle tarvitaan yli 800 uutta lounasruokailupaikkaa sekä tilaa opiskeluun ja erilaisille tapahtumille. Uutta monikäyttöistä ravintola-, opiskelu-, seminaari- ja juhlatilaa suunnitellaan keskeiselle paikalle eläinmuseolta vapautuviin tiloihin.

Tilojen suunnittelu käynnistyi keväällä 2017. Tilojen suunnittelun lähtökohtana ovat käyttäjien tarpeet SYK:n osallistavan suunnitteluprosessin mukaisesti. Suunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy pääsuunnittelijanaan Matti Mastosalo.

SYK allekirjoitti tilamuutoksia koskevan vuokrasopimuksen Oulun yliopiston kanssa syyskuussa ja Oamkin kanssa marraskuussa. Yliopiston tilojen rakennustyöt käynnistyivät syksyllä, ja ammattikorkeakoulun tilojen rakentaminen käynnistyy kevättalvella 2018.

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia