Kokeile kuukausi maksutta

”Tunnelma työmaalla on todella järkyttynyt ja surullinen”

Kollegan tapaturmainen kuolema järkyttää rakennustyömaalla Helsingin Kalasatamassa.

Kalasatamassa rakennetaan kiivaasti. Kuva tammikuulta 2018. Kuva: Sami Kero / HS

Vuonna 1989 syntynyt mies kuoli maanantaina putoamisonnettomuudessa Keskon uuden päätoimitalon rakennustyömaalla, kun nostokori kippasi lähes 20 metrin korkeudessa yllättäen 90 astetta sivulle.

Korista putosi myös toinen, 1990-luvulla syntynyt mies, joka loukkaantui vakavasti. Loukkaantunut mies on yhä tehohoidossa.

Turma sattui työmaa-aikaisen tavarahissin kokoamisen yhteydessä.

”Tunnelma työmaalla on todella järkyttynyt ja surullinen”, kertoo K-kampus-hankkeesta vastaava johtaja Leif Backman.

”Haluamme esittää osanotot menehtyneen henkilön omaisille. Meidän ajatuksemme ovat toki heidän luonaan”, hän jatkaa.

Kriisiavun antaminen alkoi Backmanin mukaan työmaalla nopeasti turman tapahtumisen jälkeen. ”Se myös jatkuu edelleen.”

Onnettomuuden perimmäinen syy epäselvä

K-kampuksen päätoteuttaja on Haahtela-rakennuttaminen oy. Tilaaja on puolestaan työeläkeyhtiö Varma, jonka kanssa yhteistyössä Kesko toteuttaa K-kampuksen.

Keskon Backman lupaa, että rakennusprojektista vastaavat tahot tiedottavat avoimesti tutkinnassa esiin tulevista seikoista.

Vielä toistaiseksi hän ja tapausta tutkivat poliisit ja aluehallintoviraston työsuojeluviranomaisetkaan eivät kuitenkaan tiedä varmasti, mikä oli onnettomuuden perimmäinen syy.

”Haluamme ihan yhtä paljon kuin jokainen muukin saada sen tiedon”, Backman toteaa.

Työturvallisuusasiat nousevat onnettomuuden jälkeen erityisen huomion kohteeksi Kalasatamassa.

”Työturvallisuus on rakennushankkeissa ensiarvoisen tärkeää, ja käymme myös siihen liittyviä asioita uudelleen läpi työmaalla”, kertoo toimitusjohtaja Eero Kiljunen Haahtela-rakennuttaminen oy:stä.

K-kampus on osa suurempaa Kalasataman Kampus -rakennushanketta, jossa rakennetaan kaikkiaan noin 35 000 neliömetriä toimistotiloja.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “”Tunnelma työmaalla on todella järkyttynyt ja surullinen””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat