Kokeile kuukausi maksutta

Asbestipurku tehtiin ilman lupaa – tuomio tuli

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi yksityisen elinkeinonharjoittajan kolmeenkymmeneen päiväsakkoon luvatta tehdystä asbestipurkutyöstä.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi yksityisen elinkeinonharjoittajan kolmeenkymmeneen päiväsakkoon luvatta tehdystä asbestipurkutyöstä.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tiedotteen mukaan hänet velvoitettiin lisäksi menettämään valtiolle rikoksen tuottama taloudellinen hyöty lähes kuusituhatta euroa.

Tuomion saanut tapaus koskee viime vuoden lopulla Kuortaneella tehtyä rakennuksen purkua. Asbestipitoisia rakennusmateriaaleja ei oltu purettu asbestipurkuluvan omaavan yrityksen toimesta, vaan purkutyön oli tehnyt tuomion saanut elinkeinonharjoittaja ilman lupaa.

Taloudellista hyötyä oli saatu muun muassa niin, että tuomion saanut elinkeinonharjoittaja ei ollut maksanut asbestipurkuluvan hintaa 700 euroa. Hyötyä saatiin myös niin, ettei asianmukaista huoltotilaa oltu tehty.

Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että rakennuksien purkujen yhteydessä on huomioitava myös asbesti.

”Asbestipitoiset materiaalit on aina purettava luvan omaavan yrityksen toimesta”, kertoo ylitarkastaja Mikko Koivisto asbestipurkulupia myöntävästä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta (AVI).

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asbestipurku tehtiin ilman lupaa – tuomio tuli”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat