Kokeile kuukausi maksutta

Asuntosijoittajien pelätty keinottelu yhtiölainoilla vaikeutuu – Nordea asetti rajan sijoittajien osuudelle taloyhtiössä

Asuntosijoittajat ovat voineet käytännössä rahoittaa sijoitustoimintaansa kiertäen taloyhtiön lainalla.

Pankit ovat alkaneet kiinnittää yhä enemmän huomiota asuntosijoittajien määrään rakennettavissa kohteissa. Kuva: Vilma Rimpelä / HS

Nordea on huhtikuusta asti kiristänyt taloyhtiöiden luototuksen ehtoja huomattavasti. Taloyhtiöille annettavissa lainatarjouksissa on nyt ehtona, että vähintään 70 prosentissa yhtiön asunnoista asuu asunnon omistaja.

Asuntosijoittajien osuus saa siis olla korkeintaan 30 prosenttia.

”Tänä keväänä on otettu sellainen käytäntö, että kaikkiin tarjouksiin menee tällainen ehto”, liiketoimintajohtaja Iiro Korander Nordeasta vahvistaa.

Viime viikolla Finanssivalvonta kehotti pankkeja ottamaan yhtiölainat paremmin huomioon asiakkaiden maksukyvyn arvioinnissa.

”Erilaisen riskin liiketoimintaa”

Uusien asuntojen kaupassa on muodostunut viime vuosina tavaksi, että noin 70 prosenttia kauppahinnasta rahoitetaan yhtiölainalla ja vain 30 prosenttia maksetaan heti.

Samaan aikaan monissa uusissa yhtiöissä iso osa asunnoista on myyty asuntosijoittajille.

Asuntosijoittajat ovat voineet käytännössä rahoittaa sijoitustoimintaansa kiertäen taloyhtiön lainalla, jonka marginaali on huomattavasti edullisempi ja laina-aika pidempi kuin asuntosijoittajalle normaalisti myönnettävässä lainassa.

”Se on ehdottomasti aivan erilaisen riskin liiketoimintaa kuin tavallisten asunnossa asujien luotottaminen. Jos taloyhtiölainan marginaali olisi noin 0,9 prosenttia niin asuntosijoittajan marginaali olisi noin 1,6 prosenttia”, Korander kertoo esimerkkinä.

Ehdot riippuvat muun muassa talon sijainnista ja yhtiön velkaisuudesta.

Sijoittajien suuri osuus nostaa lainakorkoa

Taloyhtiö saa Koranderin mukaan Nordeastakin lainaa, vaikka sijoittajien osuus olisi suuri, mutta silloin lainan korko on korkeampi. Vanhoissakin taloyhtiöissä esimerkiksi yhtiölainalla rahoitettu putkiremontti tulee siis kalliimmaksi, jos sijoittajien osuus on suuri.

Asuntosijoittajien laatu voi myös vaikuttaa ehtoihin. Jos asunnot omistaa vaikkapa vakavarainen järjestö, riski on pienempi kuin jos liikkeellä ovat suurella velkavivulla toimivat korkean riskin sijoittajat.

Jos taloyhtiölainan marginaali olisi noin 0,9 prosenttia niin asuntosijoittajan marginaali olisi noin 1,6 prosenttia.

Vanhoissakin taloyhtiöissä asuntosijoittajien osuus voi Koranderin mukaan kasvaa niin suureksi, että se on tavallisille asukkaille jo riski.

”Jos korot nousevat, ja suurella velkavivulla useisiin saman yhtiön asuntoihin sijoittanut taho joutuu maksuvaikeuksiin, taloyhtiön muut osakkaat vastaavat hänenkin rahoitusvastikkeistaan”, Korander sanoo.

Koranderin mukaan Nordea pyrkii uusissa taloissa painamaan myös luototusastetta alaspäin nykyisin yleisestä 70 prosentista.

”Menemme asteittain alaspäin, enintään 50 prosenttia olisi meistä hyvä taso ja se on se mihin me haluaisimme tämän markkinan menevän”, Korander sanoo.

”Tällaista tilannetta ei ole ollut aikaisemmin”

Nordean kiinnitysluottopankin toimitusjohtajan Tom Millerin mukaan pankki on suhtautunut kriittisesti myös uusissa asunnoissa yleistyneisiin 3–5 vuoden lyhennysvapaisiin.

”Piruja ei pitäisi maalata seinälle, mutta sellainen ajatus tässä tulee, että jos on useiden vuosien lyhennysvapaa, paljon sijoittajia yhtiössä, korot lähtevät nousemaan ja samaan aikaan lyhennykset juoksemaan, niin kukaan ei tiedä mitä siitä voi seurata. Tällaista tilannetta ei ole ollut koskaan aikaisemmin”, Miller sanoo.

OP-ryhmän pankeissa ei sovelleta mitään mekaanista rajaa Nordean lailla, mutta OP:n liiketoiminta-alueen johtajan Päivi Jääskeläisen mukaan sijoittajien osuus, sijoittajien laatu ja sijainti otetaan aina huomioon rahoituspäätöksissä.

”Nämä asiat voivat vaikuttaa lainan pituuteen, rahoitusasteeseen ja ehtoihin. Me niin kuin muutkin rahoittajat jaamme huolen taloyhtiöiden lainojen nopeasta kasvusta. Pitäisi aina ajatella asuntohankkeiden kokonaisvelkaa ja sitä, miten korkojen nousu siihen vaikuttaa”, Jääskeläinen sanoo.

Hänen mukaansa vanhoissa taloyhtiöissä sijoittajien osuuteen ei OP:ssa kiinnitetä samalla tavalla huomiota.

”Vanhoissa yhtiöissä saatetaan sen sijaan arvioida erityisesti tehtävän remontin rahoitusastetta suhteessa kohteen arvoon”, Jääskeläinen sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asuntosijoittajien pelätty keinottelu yhtiölainoilla vaikeutuu – Nordea asetti rajan sijoittajien osuudelle taloyhtiössä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat