Kokeile kuukausi maksutta

Poliisi epäilee Nuorisosäätiön entistä johtoa jopa kymmenien miljoonien eurojen hävittämisestä

Poliisin epäilyjen mukaan Nuorisosäätiön varallisuutta on kiertänyt Nuorisosäätiön entiselle johdolle säätiön näkökulmasta epäedullisten kauppojen ja vuokrasopimusten avulla.

Perttu Nousiainen ja Aki Haaro. Kuva: Anne Vatén / HS, Antti Hämäläinen

Poliisi epäilee keskustataustaisen Nuorisosäätiön vanhaa johtoa ainakin miljoonien eurojen hävittämisestä säätiön varallisuudesta.

Säätiön tekemien epäedullisten kauppojen loppusumma saattaa paisua kymmeniin miljooniin euroihin riippuen siitä, millä hinnalla säätiö saa realisoitua kalliita ostoksiaan ja purettua sopimuksia.

Maksuvaikeuksiin ajautunut Nuorisosäätiö ilmoitti maanantaina, että se aloittaa omaisuutensa realisoinnit myymällä seitsemän asuintaloaan ja tonttivarallisuutta.

Nuorisosäätiö joutuu myymään muun muassa tämän talon Helsingin keskustassa osoitteessa Lastenkodinkatu 5, toimitusjohtaja Kimmo Pihlman kertoo. Kiinteistö on säätiön kehityskohde. Kuvakaappaus Google Maps -palvelusta.

Säätiön nykyinen toimitusjohtaja Kimmo Pihlman korosti tiistaina, että myynnit pyritään toteuttamaan vuokralaisten kannalta vähäisimmän haitan periaatteella.

Mandatum Life perii maksamattomia vuokria

Nuorisosäätiön rahat ovat hävinneet säätiön kannalta huonoihin sopimuksiin ja suoranaisiin puhalluksiin, poliisin tutkimukset kertovat.

Toimitusjohtaja Pihlman kertoo esimerkkinä Lahden Hämeenkatu 24:n asuintalon, josta Nuorisosäätiö maksoi kahdeksan miljoonaa euroa, vaikka kiinteistön arvo oli neljä miljoonaa euroa.

Toinen esimerkki on Seinäjoen Patruunan tonttikauppa Seinäjoen keskustassa. Pihlmanin mukaan sekin kytkeytyy samaan vanhan johdon aikaansaamaan vyyhteen.

Nuorisosäätiö sitoutui seinäjokelaisen tontin vuokralaiseksi 80 vuodeksi. Vuokrasopimuksen ansiosta tontin alkuperäinen omistaja sai puolessa vuodessa yli 100 prosentin myyntivoiton ja tontin ostanut Sammon tytäryhtiö Mandatum Life sijoitukselleen yli viiden prosentin vuosituoton hyvin pienellä riskillä.

”Tontin omistaa Mandatum Life, joka perii nyt tonttivuokraa Nuorisosäätiöltä. Tätä emme luonnollisesti aio maksaa, ennen kuin poliisi on selvittänyt asian”, Pihlman sanoo.

Mandatum Life perii maksamatonta vuokraa 383 000 euron maksukehotuksen eli tratan avulla.

Useampia henkilöitä epäiltyinä

Poliisin pääepäiltyinä ovat nuorisosäätiön edellinen toimitusjohtaja Aki Haaro ja hallituksen puheenjohtaja Perttu Nousiainen, jotka joutuivat keväällä jättämään tehtävänsä lahjusepäilyjen vuoksi.

Molempien lähtöjen taustalla on Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) säätiövalvonnan kanta, jonka mukaan Haaro ja Nousiainen ovat saaneet yhtiöilleen satojentuhansien eurojen säätiölain vastaisen edun Nuorisäätiön yhteistyökumppanin Salpausselän Rakentajat oy:n kautta.

”Tontin omistaa Mandatum Life, joka perii nyt tonttivuokraa Nuorisosäätiöltä. Tätä emme luonnollisesti aio maksaa, ennen kuin poliisi on selvittänyt asian.”

Poliisin epäilyjen mukaan Nuorisosäätiön varallisuutta on kiertänyt Nuorisosäätiön entiselle johdolle säätiön näkökulmasta epäedullisten kauppojen ja vuokrasopimusten avulla. Haaron ja Nousiaisen lisäksi epäiltyinä vyyhdissä on muitakin henkilöitä.

Ylen tutkivan journalismin ohjelman MOT:n mukaan Nuorisosäätiön edellisen johtajakaksikon Haaron ja Nousiaisen valtakauden aikana säätiö teki myös Viroon kymmenien miljoonien eurojen arvoiset sijoitukset.

Omaisuutta takavarikoitu

Tärkeä kysymys uudessa poliisitutkinnassa on se, onko rahaa jälleen siirtynyt jollakin tavalla keskustan poliitikoille tai itse puolueelle. Helsingin Sanomien tietojen mukaan merkkejä rahaliikenteestä Nuorisosäätiön ja keskustapuolueen välillä ei ole löytynyt.

Poliisitutkinnan mukaan entiset keskusta-aktiivit Haaro ja Nousiainen ovat hyötyneet Nuorisosäätiöstä henkilökohtaisesti mutta eivät ole hyödyttäneet toimillaan itse puoluetta.

HS ei ole saanut kommenttia toimitusjohtaja Aki Haarolta eikä entiseltä hallituksen puheenjohtajalta Perttu Nousiaiselta useista yrityksistä huolimatta.

Poliisi on pyrkinyt myös huolehtimaan mahdollisen rikoshyödyn jäädyttämisestä: Helsingin käräjäoikeus asetti Nuorisosäätiön hallituksen entisen puheenjohtajan Perttu Nousiaisen omaisuutta vakuustakavarikkoon 275 000 euron arvosta toukokuun alussa.

Poliisilla on käynnissä tutkinta myös liittyen Salpausselän Rakentajien toimiin. Yhtiön silloisia johtajia epäillään törkeistä veropetoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista vuosina 2015–2016, poliisi tiedotti tammikuussa.

Sotkuissa ryvettynyt Salpausselän Rakentajat toimii nykyään nimellä Pallas Rakennus oy.

Entisiä puolueaktiiveja

Aki Haaro ja Perttu Nousiainen ovat entisiä keskustanuoria ja puolueaktiiveja. Haaro työskenteli aikoinaan pitkään puolueen ytimessä keskustan hallintopäällikkönä, mutta sai tuomion luottamusaseman väärinkäytöstä niin sanotussa vaalirahasotkussa.

Haaro oli nuorisosäätiön hallituksen jäsenenä jakamassa keskustalaisille vaalitukia säätiön varoista kymmenen vuotta sitten, mikä oli vastoin julkisia tukia nauttineen säätiön sääntöjä. Tuomiosta huolimatta Haaro siirtyi keskustapuolueesta Nuorisosäätiön asiamiehen paikalle vuonna 2010.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Poliisi epäilee Nuorisosäätiön entistä johtoa jopa kymmenien miljoonien eurojen hävittämisestä”

  1. Suomessa poliitikot eivät koskaan kanna vastuutaan. Tämä vieraannuttaa äänestäjät ja vie demokratian lopulta kriisiin.
    ’Kunniattomat paskiaiset’ on hyvä leffa.

    1. Jossakin ajankohtaisohjelmassa toinen tai molemmat vastuuhenkilöt yhdistettiin Runnin kylpylän kiinteistökauppoihin. Eikös se ole vastuiden hoitamista että yrittää maksaa typerän liiketoimen velat, ongelman ratkaisu on kieltämättä hieman kyseenlainen.

  2. Koska tuo mainittu vuokrasopimus on tehty? Jos se tehtiin viime vuonna niin 5% tuotto on hyvä, mutta 11 vuotta sitten se olis ollut alhainen tuotto kiinteistösijoitukselle.

  3. Höpö höpö. Ei Nuorisosäätiöstä ole voinut kadota kymmeniä miljoonia. Poliisi on menettänyt täysin suhteellisuudentajunsa; no sehän on tavallista. Jopa miljoonatkin tuntuvat liioittelulta.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat