Kokeile kuukausi maksutta

Destian liikevaihto ja tulos kasvoivat vuonna 2018

Destian liikevaihto kasvoi viime vuonna selvästi, ja samalla myös tulos koheni. Myös tilauskanta oli vuodenvaihteessa suurempi kuin vuotta aiemmin.

Kuva: Destia

Tilikauden tulosta paransivat useat hyvin onnistuneet hankkeet, mutta sitä heikentää henkilöstökulujen osalta tilikauden lopussa päättyvä pitkän tähtäimen kannustinjärjestelmä. Lisäksi vertailuvuoden liikevoitto sisältää vertailukelpoisuuteen vaikuttavia kertaluonteisia kuluja 2,1 miljoonaa euroa.

Päättyneellä tilikaudella osa hankkeista kilpailutettiin uusien toteutusmallien mukaisesti, ja Destia menestyi niissä hyvin. Kilpailutetuista suunnittelu- ja toteutusvaiheen sekä kehityksen sisältäviä STk-hankkeista Destia kertoo voittaneensa yhtä lukuun ottamatta kaikki. Valtatie 4:n parantaminen välillä Kirri–Tikkakoski ja E18 välillä Kausala–Kirismäki STk-hankkeita ei ole vielä kirjattu tilauskantaan muutoin kuin kehitysvaiheen osalta. Sen sijaan Kello–Räinänperä STk-hanke on edennyt jo toteutusvaiheeseen, ja näin ollen se on kirjattu kokonaisuudessaan tilauskantaan.

Joulukuun päättyessä Destian henkilöstömäärä oli kasvanut 1676:een vuotta aiemmasta 1544:stä, mutta vastikään päättyneissä yt-neuvotteluissa yhtiö kertoi vähentävänsä enintään 34 henkilötyövuotta.

Destia kertoo näkymissään, että vahva tilauskanta, uusi strategia sekä asiakastyön ja projektinhallinnan kehitykseen tehdyt toimenpiteet antavat hyvän perustan kannattavuuden parantamiselle.

Destia Group 2018/2017

  • Liikevaihto 550,3/478,7
  • Tulos ennen veroja, milj. euroa 16,1/12,2
  • Liikevoitto-% 3,1/2,7
  • Tilauskanta kauden lopussa 732,7/696,2
  • Omavaraisuusaste 33,6/34,5
  • Henkilöstö keskimäärin 1658/1572

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Destian liikevaihto ja tulos kasvoivat vuonna 2018”

  1. Käykäähän katsomassa tilinpäätöstä nettisivuilla. Kohdassa oikeudenkäynnit ja riita-asiat ei sanallakaan mainita, että destia haastoi kuuleman mukaan entisen työntekijänsä välimiesoikeuteen kilpailukiellon rikkomisesta, mutta hävisivät tapauksen ihan pystyyn

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat