Kokeile kuukausi maksutta

Rakennushanke taas pulassa Järvenpäässä: Jättikoulusta saatu tarjous ylittää budjetin useilla miljoonilla euroilla

Hankkeeseen saatu tarjous ylitti kaupungin 47 miljoonan budjetin noin viidellä miljoonalla eurolla.

Järvenpään yhteiskoulun luokat 1–5 opiskelevat Kansakoulunkadun rakennuksessa. Kuva: Jenni Hakkarainen / HS

Järvenpään kaupunginhallitus päättää ensi maanantain kokouksessaan, keskeytetäänkö Järvenpään uuden yhteiskoulun (JYK) rakennushanke toistaiseksi.

Kaupungin tiedotteen mukaan syynä mahdolliseen keskeyttämiseen on hankkeeseen saadun tarjouksen liian korkea hinta. NCC:n konsortiolta saatu tarjous ylitti kaupungin 47 miljoonan budjetin noin viidellä miljoonalla eurolla.

”Hanke on yksinkertaisesti liian kallis tällä tavalla toteutettuna”, kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen sanoo tiedotteessa.

Kaupungin mukaan hankkeessa otetaan aikalisä ja sen toteutusta mietitään uudelta pohjalta, jos kaupunginhallitus päättää keskeyttää JYK-hankkeen esityksen mukaisesti.

Keskeyttäminen viivästyttää hanketta pahimmillaan noin puoli vuotta, sanoo Mestaritoiminnan rakennuttajapäällikkö Jani Kervinen.

”Rakennustyöt oli tarkoitus aloittaa ensi keväänä. Vuoden 2022 alusta koulu olisi ollut käytössä”, Kervinen sanoo.

Kaupungin mukaan jo hankintaprosessin aikana tunnistettiin riski, että hankkeen laajuus ajaisi kohteen hintatason liian korkeaksi.

Siksi koulun oppilaskapasiteettia päädyttiin pienentämään noin sadalla oppilaalla 1 100 oppilaaseen. Tästäkin huolimatta saatu tarjous oli liian kallis, eikä sitä kaupungin mukaan voida toteuttaa aiotulla tavalla määrärahojen puitteissa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennushanke taas pulassa Järvenpäässä: Jättikoulusta saatu tarjous ylittää budjetin useilla miljoonilla euroilla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat