Kokeile kuukausi maksutta

Alipalkatut ulkomaiset työntekijät ovat arkipäivää rakentamisessa, AVI:n tarkastukset paljastavat

Ulkomailta Suomeen lähetettyjen työntekijöiden palkkauksessa on työsuojeluviranomaisen valvontahavaintojen mukaan paljon puutteita, AVI tiedottaa.

Ulkomaisten työnteijöiden alipalkkaus on ikävän yleistä.

AVI:n työsuojelun vastuualueen mukaan tavallinen puute on, että lisät jäävät maksamatta tai peruspalkka alittaa työehtosopimuksen minimitason.

Lähetettyjen työntekijöiden työsuhteen vähimmäisehtoja ja työaikoja on tarkastettu valtakunnallisessa valvontahankkeessa kuluvan vuoden aikana.

Joka toisella tarkastetulla puutteita palkkauksessa

Tarkastuksia on tehty tähän mennessä noin sata. Tarkastuskohteina ovat sekä yritykset, jotka lähettävät työntekijöitä Suomeen, että ulkomaista työvoimaa tilaavat yritykset.

Noin puolessa tarkastuksista havaittiin palkkaukseen liittyviä puutteita.

Tavallisin puute oli se, että maksettu palkka ei sisältänyt työehtosopimuksissa tarkoitettuja lisiä. Osassa tapauksia maksettu peruspalkka alitti työehtosopimusten määräykset.

Myös työajan hallinnassa oli puutteita noin puolessa tarkastettuja kohteita. Työaikakirjanpitoa ei ollut pidetty oikein eikä työajan tasoittumisjärjestelmistä ollut sovittu.

Muutamassa tapauksessa havaittiin myös suuria eroja työaikakirjanpidon ja työpaikan kulunvalvontatietojen välillä.

Laiminlyöntimaksuja harkinnassa

Suomeen työntekijöitä lähettävillä yrityksillä on ollut jo lähes kahden vuoden ajan velvollisuus tehdä lähettämisestä ennakkoilmoitus työsuojeluviranomaiselle ennen työnteon aloittamista Suomessa.

Ennakkoilmoituksen tekemättä jättämisestä voidaan määrätä 1 000–10000 euron laiminlyöntimaksu.

Puolessa tarkastetuista kohteista ilmoitus oli joko kokonaan tekemättä tai se oli tehty puutteellisesti. Näiden osalta on käynnistetty laiminlyöntimaksun harkinta.

Lähetettyjen työntekijöiden työsuhteen ehtojen valvonnan tavoitteena on torjua harmaata taloutta. Työsuojelutarkastajat jatkavat valvontaa valtakunnallisesti.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Alipalkatut ulkomaiset työntekijät ovat arkipäivää rakentamisessa, AVI:n tarkastukset paljastavat”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat