Kokeile kuukausi maksutta

Tanssin talon rakentaminen alkaa lokakuussa Helsingissä

Helsingin Salmisaaressa sijaitsevan Kaapelitehtaan koillispäätyyn nousevan Tanssin talon rakentaminen alkaa maanrakennusurakalla 7. lokakuuta. Rakennushankkeen kokonaiskestoksi on arvioitu kaksi vuotta. Näin ollen avajaisia päästäisiin juhlimaan vuodenvaihteessa 2021–2022.

Tanssin talo "Leija" uudistaa Kaapelitehtaan aluetta monin eri tavoin. Esimerkiksi sisäpiha katetaan ja osasta pihaa syntyy Kaapelitehtaan uusi sydän. Kuva: Tanssin talo
Kuuntele juttu

Kovaääniset paalutus- ja louhintatyöt pyritään saamaan valmiiksi mahdollisimman nopeasti syksyn aikana. Muut maanrakennustyöt jatkuvat nykyisen arvion mukaan helmikuulle 2020. Varsinaiset uudisrakennuksen rakennustyöt pyritään käynnistämään vielä tämän vuoden puolella.

Tanssin talon rakennuttajana toimivan Kiinteistö oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari kertoo Rakennuslehdelle, että maanrakennusurakka on kilpailutettu, mutta urakoitsijan valinta julkistetaan vasta viikolla 39. Rakennuttajakonsulttina on toiminut Haahtela-rakennuttaminen. Huotarin mukaan hanke toteutetaan Haahtela-mallilla, jossa ei valita lainkaan pääurakoitsijaa ja kaikki osaurakoitsijat kilpailutetaan erikseen. Suunnittelusta vastaavat yhteistyössä JKMM Arkkitehdit ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli oy.

Tanssin talo muodostuu reilun 5000 neliömetrin uudisrakennuksesta sekä noin 1500 neliömetrin laajuisesta peruskorjattavasta osasta, joka sijoittuu Kaapelitehtaan vanhaan tehdasrakennukseen.

Hankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 34,8 miljoonaa euroa. Uudisrakennusosa saa rahoituksensa kolmesta lähteestä: 15 miljoonaa euroa tulee Jane ja Aatos Erkon säätiöltä, 6 miljoonaa euroa Helsingin kaupungilta ja 6 miljoonaa euroa Suomen valtiolta. Kaapelitehtaalla jo olemassa olevat tilat peruskorjataan Kiinteistö oy Kaapelitalon budjetista. Näiden muutosten kustannuksiksi on arvioitu 7,8 miljoonaa euroa.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tanssin talon rakentaminen alkaa lokakuussa Helsingissä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat