Kokeile kuukausi maksutta

Kaapelitehtaan koillispäätyyn rakennetaan 35 miljoonalla Tanssin talo

Pitkään valmisteilla ollut Tanssin talo nousee Kaapelitehtaan kulttuurikeskuksen koillispäätyyn Helsingissä. Samassa yhteydessä Kaapelitehtaan sisäpiha katetaan. Tanssin talon budjetti on 34,8 miljoonaa euroa.

Pitkään valmisteilla ollut Tanssin talo nousee Kaapelitehtaan kulttuurikeskuksen koillispäätyyn Helsingissä. Samassa yhteydessä Kaapelitehtaan sisäpiha katetaan. Tanssin talon budjetti on 34,8 miljoonaa euroa.

Helmikuussa valmistunut Tanssin talon hankesuunnitelma julkistettiin Kaapelitehtaalla torstaina 16. maaliskuuta. Hankkeen varsinainen suunnittelu sekä asemakaavan muutostyö käynnistyvät keväällä 2017. Tavoitteena on päättää arkkitehtuurista kesään mennessä, saada uusi kaava vahvistettua alkuvuodesta 2018 ja käynnistää rakennustyöt kesällä 2018. Talon on tarkoitus valmistua vuonna 2020.

Tanssin talo muodostuu noin 5290 neliömetrin uudisrakennuksesta sekä noin 1550 neliömetrin laajuisesta peruskorjattavasta osasta, joka sijoittuu Kaapelitehtaan vanhaan tehdasrakennukseen. Uudisosaan rakennetaan 700 katsojan iso näyttämö, sivunäyttämö, harjoitussali ja tukitiloja. Kaapelitehtaan vanhasta Pannuhallista tulee Tanssin talon pieni näyttämö, ja tehdasrakennukseen sijoitettaneen myös Tanssin talon ravintola.

Hankkeeseen on kiinnitetty pääsuunnittelijaksi Teemu Kurkela JKMM Arkkitehdit oy:stä ja vastaavaksi rakennussuunnittelijaksi Pia Ilonen Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli oy:stä. Rakennuttajakonsulttina hankkeessa toimii Haahtela-rakennuttaminen oy. Tanssin talon tilat rakennuttaa Kaapelitehtaan kulttuurikeskusta pyörittävä Kiinteistö oy Kaapelitalo, ja toimintaa tulee pyörittämään Tanssin talo ry.

Hankesuunnitelmaa tehtiin vuoden 2016 alusta kuunnellen sekä Tanssin talon toimijoita että Kaapelitehtaan vuokralaisia. Myös teknisten asiantuntijoiden panos on ollut merkittävä.

”Hankesuunnitelmaa on tehty toiminnallisuus edellä. Olemme halunneet varmistaa, että Tanssin talosta tulee oikeasti kaikenlaista tanssia mahdollisimman monipuolisesti palveleva kokonaisuus. Olemme käyttäneet paljon aikaa eri toimintojen ja esimerkiksi logistiikan suunnitteluun”, Tanssin talo ry:n toiminnanjohtaja Hanna-Mari Peltomäki sanoo.

Tanssin talon myötä Kaapelitehtaan sisäpiha katetaan, mikä mahdollistaa sen käyttämisen osana tapahtumia ja kulttuuripalveluja. Itäinen puolisko katetaan lämpimäksi tilaksi, ja siitä tulee paitsi Tanssin talon myös kaikkien muiden Kaapelitehtaan toimijoiden yhteinen aula. Myös läntinen pääty saa sadekatteen. Muutoksen myötä koko kulttuurikompleksin logistiikka siirtyy tehtaan sisäpihalta rakennuksen ulkokehälle, mikä parantaa merkittävästi sisäpihan asiakasystävällisyyttä sekä poistaa jalankulun ja ajoneuvoliikenteen aiheuttamat risteämiset. Tätä edesauttamaan on rakennuksen länsipäätyyn suunniteltu lisäksi kaksi ajoramppia rakennuksen kellariin.

”Uudisrakennus sijoitetaan Kaapelipuistoon, jolloin korvaava uusi puistoalue kaavoitetaan Kaapelitehtaan viereisen yleisen pysäköintialueen paikalle. Vastaavan kokoista uutta Kaapelipuistoa suunnitellaan kulttuuri- ja taidepuistona, joka mahdollistaa jatkossa esimerkiksi tapahtumien järjestämisen”, alueen asemakaavoittaja Jari Huhtaniemi kaupunkisuunnitteluvirastosta kertoo.

Tanssin talon rahoituksesta 15 miljoonaa euroa tulee Jane ja Aatos Erkon säätiöltä, 6 miljoonaa euroa Helsingin kaupungilta, 6 miljoonaa euroa valtiolta ja loput 7,8 miljoonaa euroa Kiinteistö Oy Kaapelitalolta.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Kaapelitehtaan koillispäätyyn rakennetaan 35 miljoonalla Tanssin talo”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat