Kokeile kuukausi maksutta

Järvenpään kaupunginhallitus hyväksyi Perhelän korttelin sopimuksen

Järvenpään kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 28. lokakuuta esityksen ydinkeskustassa sijaitsevan Perhelän korttelin sopimuskokonaisuudesta.

Perhelä-kortteliin on suunniteltu asuntoja ja liiketiloja. Kuva: YIT

Asia etenee vielä kaupunginvaltuuston päätettäväksi 11. marraskuuta.

Toteuttamissopimuksessa sovitaan muun muassa rakentamisen pääperiaatteista ja aikataulutuksesta. Liitteenä olevassa kauppakirjassa sovitaan Perhelä-korttelin myynnistä YIT:lle.

”Arvostan kovasti sitä, että meidän kaupunkikehityksen projektitiimi ja YIT onnistuivat saamaan tämän tärkeän sopimuksen aikaan näin tiukassa aikataulussa. Nyt esitetyn konseptin mukainen kaupunkikeskus tulee antamaan Perhelän korttelille nykyaikaisen ilmeen, tarjoamaan kaupunkilaisille uusia palveluita sekä laadukasta asumista”, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Helinä Perttu sanoo kaupungin tiedotteessa.

Järvenpään keskustan pysäköintiratkaisut ovat puhuttaneet paljon Perhelän suunnittelun yhteydessä. Vs. kaavoitusjohtaja Juhana Hiironen kertoo, että pysäköintipaikat lisääntyvät ja niiden sijainti paranee korttelin rakentamisen myötä.

”Kaupunki luovuttaa asemanmäen paikoitustalosta 118 liityntäpysäköintipaikkaa hankkeen käyttöön, minkä vastineeksi YIT toteuttaa kustannuksellaan 138 pysäköintipaikkaa Matkahuollon tontille. Liityntäpysäköinnin kannalta uusi sijainti on vanhaa parempi, sillä pysäköintipaikoilta pääsee suoraan asemalaiturille”, Hiironen huomauttaa.

Hankkeen käyttöön luovutetaan jonkin verran myös niin sanotun vanhan Perhelän asiointipaikkoja.

”Uuteen rakennettavaan kortteliin tulee kuitenkin selvästi enemmän asioinnin parkkipaikkoja kuin mitä hankkeelle luovutetaan. Uudet asiointipaikat sijoitetaan suoraan kauppojen ’oven eteen’, eli niidenkin sijainti on asiakkaan kannalta entistä parempi”, Hiironen sanoo.

Kaiken kaikkiaan parkkipaikkoja tulee hankkeen myötä Järvenpään keskustaan lisää 228.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Järvenpään kaupunginhallitus hyväksyi Perhelän korttelin sopimuksen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat