Taloyhtiölainoista joutuu maksamaan korkeampaa korkoa kuin asuntolainoista – asuntoyhteisöjen lainakannan kasvu hidastui vuoden 2019 aikana

Taloyhtiölainoja on yhteensä 17,3 miljardia euroa.

Suomen Pankin tiedotteen mukaan asuntoyhteisöjen lainakannan vuosikasvuvauhti oli 8,3 prosenttia Joulukuussa 2019, kun vielä tammikuussa 2019 kasvuvauhti oli lähes 12 prosenttia.

Lainakanta jopa hieman supistui marraskuusta 2019 ja oli 34,8 miljardia euroa joulukuun 2019 lopussa. Kanta oli kasvanut kuukausitasolla yhtäjaksoisesti kuusi vuotta.

Tilastokeskuksen laskelmien mukaan kotitalouksien vastuulla olevien taloyhtiölainojen määrä oli 17,3 miljardia euroa eli noin puolet asuntoyhteisöjen lainakannasta. Taloyhtiölainojen osuus kotitalouksien kokonaislainavelasta oli 11 prosenttia.

Vuonna 2019 uusia asuntoyhteisölainoja nostettiin 6 miljardin euron edestä, mikä on 10 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2018. Myös aitoja uusia sopimuksia tehtiin vuoden 2019 aikana vähemmän kuin vuonna 2018, vaikka vuoden 2019 viimeisellä neljänneksellä niitä tehtiinkin enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2018.

Korkotaso on korkeampi yhteisölainoissa

Asuntoyhteisöt lasketaan tilastoissa yrityksiin, mutta ominaisuuksiltaan asuntoyhteisölainat muistuttavat enemmän asuntolainoja kuin perinteisten yritysten lainoja.

Vielä vuonna 2017 uusien asuntolainojen ja asuntoyhteisölainojen keskikorot olivat lähes samansuuruiset. Sen jälkeen asuntolainojen korko on laskenut nopeammin. Joulukuussa 2019 nostettujen uusien asuntoyhteisölainojen keskikorko oli 1,06 prosenttia ja asuntolainojen 0,73 prosenttia.

Asuntoyhteisölainoista kirjatut arvonalentumiset ja luottotappiot ovat pysyneet vähäisinä ja hoitamattomien lainojen osuus lainakannasta pienenä.

Asuntolainojen nostettiin edellisvuotta enemmän

Kotitaloudet nostivat joulukuussa 2019 uusia asuntolainoja 1,5 miljardin euron edestä, mikä on 200 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Euromääräisten asuntolainojen kanta oli joulukuun 2019 lopussa 100,4 miljardia euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,7 prosenttia.

Kotitalouslainoista oli joulukuun lopussa kulutusluottoja 16,5 miljardia ja muita lainoja 17,6 miljardia euroa. Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin joulukuussa 2,5 miljardin euron edestä.

Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski marraskuusta 2019 ja oli 1,91 prosenttia. Yrityksille (ml. asuntoyhteisöt) myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli joulukuun lopussa 91,0 miljardia euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Taloyhtiölainoista joutuu maksamaan korkeampaa korkoa kuin asuntolainoista – asuntoyhteisöjen lainakannan kasvu hidastui vuoden 2019 aikana”

Vastaa