Tikkurila käynnistää yt:t lomautuksista Suomessa

Tikkurila Oyj käynnistää yhteistoimintaneuvottelut lomautuksista Suomessa.

Kuva: Tikkurila
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedotteen mukaan yhteistoimintaneuvotteluilla Tikkurila varautuu tiukentuvista viranomaismääräyksistä aiheutuvaan kysynnän heikkenemiseen sekä sen seurauksena yhtiölle syntyviin taloudellisiin ja tuotannollisiin vaikutuksiin.

”Arvioimme koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vaikuttavan toimintoihimme kaikilla markkina-alueilla, myös Suomessa”, Tikkurilan toimitusjohtaja Elisa Markula sanoo.

”Viruksen leviämisen hillitsemiseksi voimaan saatetut rajoitukset ovat perusteltuja, mutta samalla ne valitettavasti vaikuttavat tarvittavaan työmäärään. Lisäksi kaikkia töitä ei voi tehdä yhtä tehokkaasti etänä.”

Neuvottelujen piirissä on Tikkurilan koko Suomen henkilöstö.

Alustavan arvion mukaan neuvottelut voivat johtaa henkilöstön määräaikaisiin lomautuksiin joko koko- tai osa-aikaisesti. Neuvotteluesitys koskee enintään 90 päivän lomautuksia.

Lomautusten lopullinen määrä, muoto ja kesto tarkentuvat myöhemmin.

Tikkurila valmistautuu sopeuttamaan toimintaansa myös muissa toimintamaissa.

Tikkurila työllisti viime vuonna keskimäärin 2700 henkilöä yhdessätoista maassa, joista noin 500 Suomessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tikkurila käynnistää yt:t lomautuksista Suomessa”

Vastaa