Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi pyöräliikenteen kehittämisohjelman

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kokouksessaan pyöräliikenteen kehittämisohjelman vuosille 2020−2025.

Helsingin päärautatien aseman ali kulkee nykyisin jalankulkuun tarkoitettu tunneli. Sen pohjoispuolelle on suunniteltu uutta pyöräilytunnelia. Kuva: Juha-Pekka Laitinen / HS

Ohjelman tavoitteena on, että Helsinki on kaiken ikäisille sopiva ympärivuotinen pyöräilykaupunki, ja että pyöräliikenteen kulkumuoto-osuus on vähintään 20 prosenttia vuoteen 2035 mennessä.

Pyöräliikenteen kehittämisohjelmassa keskitytään erityisesti keinoihin parantaa pyöräliikenteen infrastruktuurin eri osa-alueita. Tärkeimmäksi toimenpiteeksi on nostettu pyöräliikenteen tavoiteverkon nykyistä ripeämpi toteuttaminen. Pyöräliikenteen edistäminen edellyttää lisäksi toimenpiteitä esimerkiksi pyöräilykasvatuksen ja ihmisten aktivoinnin osalta.

Tavoitteen saavuttamiseksi määriteltiin lisäksi alatavoitteita, joihin kuuluu esimerkiksi suorat ja sujuvat reitit, jalankulun ja pyöräliikenteen erottelu, selkeät risteysjärjestelyt, pyöräväylien ja pysäköinnin ympärivuotinen laadukas ylläpito, pyöräliikenteen huomiointi työmaan aikaisissa järjestelyissä, pyöräpysäköintipaikkojen laatu ja määrä sekä pyöräilyn positiivisen mielikuvan edistäminen.

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi pyöräliikenteen kehittämisohjelman”

  1. Miten jos jokainen pysäköintipaikka muutetaan pyöräparkeiksi ja terasseiksi ja jokainen ajoradan osa ptöräteiksi , vain bussikaistat jää busseille ja takseille , eihän tuolla rytkytyksessä ja jonossa ajamisessa ole nykyään mitään järkeä ,
    Siten paikan saa omakseen kävely ja pyöräilyhenkiset sekä turistit sankoin joukoin , ei tarvitse sitten myöskään automiesten maksaa euroakaan noiden tienpintojen ylläpidosta.

    1. Todella aihertasokas kommentti nimimerkiltä Vihertaso. No, näitähän on nykyään kolmetoista tusinassa ja joka ainoa toistelee papukaijamaisesti samaa tuubaa.

      1. PS. *ÖHÖM* siis aihertasokas=vihertasokas

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat