RT valmistelee tiukkaa suositusta ulkomailta tuleville työntekijöille – Ei työmaalle ilman negatiivista koronatestiä

Rakennusteollisuus RT näkee tarpeelliseksi ulkomailta saapuvien työntekijöiden koronatestit ja valmistelee suositusta, jonka mukaan negatiivinen testitulos olisi työmaille pääsyn ehtona.

Koronatestaus. Kuva: Kimmo Penttinen

Suomen lähialueiden ja erityisesti Viron pahentunut koronaepidemiatilanne edellyttää rakennusalalta ennakollisia toimenpiteitä epidemian torjumiseksi ja rakennustyömaiden turvallisen työskentelyn varmistamiseksi.

”Olemme käyneet neuvotteluja Helsingin kaupungin ja muiden viranomaisten kanssa, olisiko testaus mahdollista käytännössä järjestää tarvittavassa laajuudessa. Seuraamme myös tarkoin valtioneuvoston tulevia päätöksiä ja mahdollisia linjauksia maahantulon suhteen”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell sanoo.

Testaus voitaisiin tehdä joko lähtömaassa tai Suomeen saavuttaessa.

”Teemme mahdollisen päätöksen suosituksesta sen jälkeen, kun tilanne viranomaisten kanssa on selvä ja edellytykset suositusten antamiselle ovat olemassa. Siinä tapauksessa ohjeistamme välittömästi myös jäsenyrityksemme tarvittavista toimista työmailla, jotta yritykset ehtivät valmistautumaan ja tekemään käytännönjärjestelyt ennen menettelyn voimaantuloa”, Randell toteaa.

RT korostaa, että myös kaikkia muita yritysten käytössä olevia toimia tartuntojen ehkäisemiseksi ja turvallisen työskentelyn takaamiseksi tulee jatkaa ja tehostaa jatkuvasti muuttuvassa epidemiatilanteessa.

Rakennustyömaiden häiriötön toiminta edellyttää, että työvoiman liikkuvuus Suomeen pysyy mahdollisena eikä kasvata riskiä tartuntojen leviämiseksi.

Matkustusrajoitukset harkinnassa uudelleen?

Ylen aamutelevision haastattelussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosaston johtaja ja tutkimusprofessori Mika Salminen pohti mahdollista aikalisää matkustamisessa. Se voisi tarkoittaa viime keväänä nähtyjen matkustusrajoitusten uudelleenharkintaa esimerkiksi Helsingin ja Tallinnan välisessä työmatkaliikenteessä.

Torstaiaamuna julkistetun Helsinki Graduate School of Economicsin (entinen Helsingin kauppakorkeakoulu) raportin mukaan maalareilla ja rakennuspuhdistajilla on suuri tartuntariski, mutta tähän arvioon liittyy huomattavaa tilastollista epävarmuutta. Heillä tartuntoja todettiin myös eniten ammattiryhmään kokoon suhteutettuna, mutta tähänkin arvioon sisältyy tilastollista epävarmuutta.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “RT valmistelee tiukkaa suositusta ulkomailta tuleville työntekijöille – Ei työmaalle ilman negatiivista koronatestiä”

  1. Meillä on toimittu vastuullisesti koko yrityksen olemassa olon ajan ja ei oteta ollenkaan ulkolaisia työmaille.

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat