Kokeile kuukausi maksutta

Kuntapäättäjätutkimus: Kaavoitus ja asuntopolitiikka ovat elinvoiman ykkösasioita

Kaavoitus ja maankäyttö ovat olleet kärkisijoilla myös aiempina vuosina.

Kaavoitusta ja maankäyttöä pidetään elinvoiman kannalta tärkeimpänä keinona kaikenkokoisissa kunnissa. Havainnekuva Helsingin Hernesaaresta.

Suuri osa kuntapäättäjistä on sitä mieltä, että kunnan elinvoimaisuus ja hyvinvoinnin ylläpitäminen on sidoksissa erityisesti kaavoitukseen ja maankäyttöön, asuntopolitiikkaan sekä yhteistyöhön paikallisten yritysten kanssa.

Harvempi sen sijaan katsoo, että ilmastonmuutoksen hillintä, verojen ja maksujen alentaminen tai korottaminen sekä kunnan hallinto- ja päätöksentekorakenteiden uudistaminen olisivat avainasemassa oman kunnan elinvoiman kehittämisessä.

Tiedot ilmenevät Kuntaliiton ja Åbo Akademin kyselytutkimuksesta, joka kohdistettiin kuntapäättäjille viime vuoden lopulla. Kyselyyn vastasi runsaat 800 luottamushenkilöä ja johtavaa viranhaltijaa 42 tutkimuskunnasta.

Kaavoitus ja maankäyttö ovat säilyneet kärkisijoilla läpi vuosien, sillä myös tutkimusvuosina 2015 ja 2017 niiden on katsottu olevan keskeisimpiä tekijöitä elinvoiman rakentumisessa. Kaavoitusta ja maankäyttöä pidettiin tärkeimpänä keinona kaikenkokoisissa kunnissa.

”Kaavoitus, asuntopolitiikka ja yhteistyö yritysten kanssa ovat pitkälti juuri paikallisia ratkaisukeinoja elinvoiman edistämiseen. Lisäksi kuntapäättäjillä on merkittävä rooli kunnan elinvoiman edistämisessä”,  toteaa Åbo Akademin tutkija Siv Sandberg Kuntaliiton tiedotteessa.

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kuntapäättäjätutkimus: Kaavoitus ja asuntopolitiikka ovat elinvoiman ykkösasioita”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat