Kokeile kuukausi maksutta

Nurmijärvi päätti myydä 57 hehtaarin alueen Keskon logistiikkakeskusta varten

Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 28. huhtikuuta myydä noin 57 hehtaarin kokoiset tilat ja määräalat Ilvesvuoren yritysalueelta Keskolle.

Kuva: Nurmijärven kunta
Kuuntele juttu

Kesko suunnittelee alueelle logistiikkakeskusta, joka palvelee K-ryhmän päivittäistavarakaupan toimintaa tehokkaasti pitkällä aikavälillä. Aluerajaus saattaa vielä tarkentua hankesuunnittelun edetessä.

”Valtuuston päätös oli yksimielinen, ja asia on positiivisuudessaan todella merkittävä Nurmijärvelle. Kunnan intresseissä on päästä allekirjoittaman esisopimus kesäkuussa”, kunnanjohtaja Outi Mäkelä kertoo tiedotteessa.

Keskon suunnittelema logistiikkakeskus rakentuu logistisesti hyvään paikkaan Hämeenlinnan moottoritien tutumassa. Rakentamisen on tarkoitus tapahtua vaiheittain tämän ja osin seuraavan vuosikymmenen aikana.

Rakennushanke edellyttää vielä Ilvesvuori Pohjoisen asemakaavan muutosta. Valtuuston päätöksen jälkeen asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää asemakaavan muutosprosessin aloituksesta 4. toukokuuta.

Suunniteltu keskus edellyttää laajaa maa-aluetta ja rakentamista. Kaikkiaan keskukselle osoitettavaa kunnan omistamaa maata on alustavasti tarkastellen noin 57 hehtaaria. Rakennusoikeutta alalle tarvitaan noin 300000 kerrosneliömetriä. Valtuusto päätti, että tontin myyntihinta on 50 euroa kerrosneliömetriltä. Neliöhinta perustuu teetettyyn ulkopuoliseen arvioon. Jos rakennusoikeudeksi tulee edellä mainittu 300000 neliötä, tontin hinnaksi muodostuu siis 15 miljoonaa euroa.

Valtuuston päätöksen mukaan luovutuksesta tehdään ensin esisopimus ja lopullinen kiinteistön kauppa sen jälkeen, kun esisopimuksessa mainitut kaupan edellytykset ovat täyttyneet. Esisopimus allekirjoitetaan kahden kuukauden kuluessa siitä, kun kunnanvaltuuston tekemä päätös saa lainvoiman.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Nurmijärvi päätti myydä 57 hehtaarin alueen Keskon logistiikkakeskusta varten”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat