QMG jatkaa laajenemistaan yrityskaupoilla – nyt vuorossa lahtelainen yritys

QMG kasvattaa turvatekniikka- ja sähköurakointipalveluitaan ostamalla Kuusitunturi Lahden.

QMG:n Väli-Suomen johtaja Mikko Sahikallio (vas.), Kuusitunturi Lahden Juha Kosonen (kesk.) sekä QMG:n konsernijohtaja Kimmo Liukkonen. Kuva: Johanna Kivelä

Talotekniikan LVISJA-palveluihin erikoistunut Quattro Mikenti Group vahvistaa yhtiön asemaa myös turvatekniikkapalveluissa. Yrityskauppa nostaa konsernin henkilöstömäärän jo tuhanteen.

Kuusitunturi-konsernin Lahden-yhtiö työllistää 62 sähköurakoinnin ja turvatekniikan ammattilaista. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 7,8 miljoonaa euroa, josta noin kaksi miljoonaa oli turvatekniikkaa ja sähköhuollon töitä.

Yrityskauppa ei aiheuta muutoksia henkilöstöön tai asiakassopimuksiin. Kuusitunturi Lahti jatkaa toimintaansa QMG-konsernin tytäryhtiönä ja osana sen Väli-Suomen organisaatiota. Juha Kosonen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana ja QMG:n pienosakkaana.

Kuusitunturi-konsernin muut yhtiöt toimivat Imatralla, Lappeenrannassa ja Joutsenossa. Niihin kaupalla ei ole vaikutusta.

”Kuusitunturi-konserni keskittyy Kaakkois-Suomen markkinaan. Löysimme huolellisen keskustelun kanssa hyvän omistajan Lahden-yhtiölle. Uskon, että QMG tarjoaa Lahden työntekijöille hyviä näkymiä urakehitysmielessä”, perheyhtiötä johtava Tommi Kuusitunturi kertoo.

QMG osti maaliskuussa oululaisen turvatekniikkayritys Capconin. Myös sillä on vahva sähköalan kytkentä, sillä se toimii QMG:ssa Paikallis-Sähkön tytäryhtiönä.

”Strategiamme on kasvaa yritysostoilla, ja nyt seuraamme tiiviisti myös turvatekniikka-alaa. Haemme paikallisesti vahvoja ja kannattavia yrityksiä”, QMG:n toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen sanoo yrityskauppatiedotteessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “QMG jatkaa laajenemistaan yrityskaupoilla – nyt vuorossa lahtelainen yritys”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat