Kokeile kuukausi maksutta

Ecoup keskeytti listautumisantinsa ylimerkinnän takia

Kiertotaloustuotteita ja -palveluita rakennusalalle kehittävä Ecoup on päättänyt keskeyttää listautumisantinsa sen ehtojen mukaisesti perjantaina 17. syyskuuta kello 16.30. Annin keskeyttämisen syynä on ylimerkintä.

Samalla Ecoup on jättänyt 17. syyskuuta Helsingin pörssille hakemuksen osakkeidensa ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi pörssin First North -markkinapaikalla.

Yhtiön hallitus päättää arviolta 21. syyskuuta listautumisannissa tarjottavien osakkeiden lopullisen määrän ja niiden jakautumisen instituutio-, yleisö- ja henkilöstöantien välillä. Annissa oli tarjolla enintään hieman vajaat kaksi miljoonaa uutta osaketta, minkä lisäksi ylimerkintätilanteessa yhtiön nykyisillä osakkeenomistajilla oli mahdollisuus tarjota ostettavaksi enintään reilut 550000 jo olemassa olevaa osaketta. Siten listautumisen yhteydessä voidaan laskea liikkeeseen ja myydä yhteensä enintään reilut 2,5 miljoonaa osaketta.

Kaupankäynti Ecoupin osakkeilla voi alkaa pörssin First North -listalla arviolta 29. syyskuuta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ecoup keskeytti listautumisantinsa ylimerkinnän takia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat