Peabin johtama konsortio voitti ison Savilahden alueen suunnittelukilpailun Kuopiossa

Kuopion kaupunkirakennelautakunta valitsi keskiviikkona 29. syyskuuta Peabin vetämän konsortion kilpailutyön ”Lohkare” voittajaksi Kuopion Savilahden Vanhan Varikon pohjoisosan suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailussa.

Havainnekuva Vanhan Varikon alueluovutuskilpailun voittaneesta ehdotuksesta "Lohkare".

Peabin ohella voitokkaaseen konsortioon kuuluvat Arkkitehtipalvelu, Sweco Finland, Taaleri, Kesko, Kaupunkivarasto (Eselko oy), Hoivatilat oyj, TA-Yhtymä sekä Virkkulan Kylä oy.

Vanhan Varikon alueluovutuskilpailu alkoi jo tammikuussa 2020, ja 28. lokakuuta 2020 kilpailun neuvottelu- ja kehitysvaiheeseen valittiin ehdotus ”Lohkare”. Noin vuoden kestäneessä kehitys- ja neuvotteluvaiheessa kaupunki ja Lohkare-konsortio ovat jatkokehittäneet ehdotusta yhteistyössä. Nyt siis kaupunkirakennelautakunta päätti jatkaa alueen kehittämistä Lohkare-konsortion kanssa.

”Meillä löytyi nopeasti yhteinen sävel Lohkare-konsortion ja Kuopion kaupungin eri organisaatioiden välillä, kuinka ensimmäisen vaiheen kilpailutyötä pitää kehittää, jotta sen pohjalta voidaan tehdä kaavoitus Vanhan Varikon alueelle. Nyt jatketaan ’Lohkareen kulmien’ hiomista valmiiksi vahvaksi kaavaksi, jotta päästään hankekohtaiseen suunnitteluun ja viimein rakentamaan”, Peabin yksikönjohtaja Juha Kuparinen sanoo tiedotteessa.

Konsortion hankkeille on varattu rakennusoikeutta alueelta 25000 kerrosneliömetriä. Kuparisen mukaan se vastaa noin 8–10 hanketta ja niiden kokoisarvo tulee olemaan lähes 80 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan alueelle on suunniteltu noin 115000 kerrosneliömetriä asuntopainotteista rakentamista. Kuopion kaupunki luovuttaa loput tonteista konsortion ulkopuolisille rakennuttajille sovittaen luovutusta yhteen alueen toteutusaikataulun kanssa. Alueen rakentamismahdollisuudet ratkeavat lopullisesti vasta käynnissä olevassa asemakaavaprosessissa. Kaavan vahvistumisen ja talonrakentamisen suunniteltu aloitusvuosi on 2022.

Vanhan Varikon alueella halutaan myös ottaa merkittäviä askeleita puurakentamisessa, jota on syntymässä liki 30000 kerrosneliötä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Peabin johtama konsortio voitti ison Savilahden alueen suunnittelukilpailun Kuopiossa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat