Kokeile kuukausi maksutta

Skarta Group hankkii Siteman osakevaihdolla

Energiarakentaja Skarta Group oyj hankkii oululaisen Sitema oy:n osakekannan osakevaihdolla ja vahvistaa osaamistaan puhtaan energian hankkeissa.

Skarta Group on mukana esimerkiksi Kemin biotuotetehtaan hankkeessa.

Sitema on sähköverkkojen, uusiutuvan energian ratkaisujen, kiinteistöinfran sekä tietoliikenteen suunnittelu- ja asiantuntijayhtiö.

Yritysjärjestelyssä Siteman nykyisille osakkeenomistajille toteutetaan suunnattu osakeanti. Siteman osakkeiden arvoksi on osakevaihtosopimuksessa määritelty 5,175 miljoonaa euroa.

Sitema Oy on avainhenkilöidensä omistama, vuonna 2018 perustettu yritys ja se työllistää 35 työntekijää.

”Skartan strategisena tavoitteena on laajentaa toimintaansa kohti puhtaan energian kokonaishankkeiden kehittämistä, rakentamista ja omistamista. Sitemalla on kattava kokemus esimerkiksi tuulivoimahankkeiden eri osa-alueilta, mikä vahvistaa yhtiön osaamista puhtaan energian hankkeiden arvoketjussa ja tukee siten Skartan strategian toteuttamista erinomaisesti. Siteman asiantuntijuus sähkö- ja tietoliikennetekniikassa tuo konsernille myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia”, Skarta Groupin toimitusjohtaja Tuomas Hirvonen kommentoi tiedotteessa.

Siteman toimitusjohtajan Mikko Ahosen mukaan Sitema tarjoaa myös jatkossa suunnittelun, rakennuttamisen ja rakennustöiden valvonnan asiantuntijapalveluita alan toimijoille.

”Sitema on kasvanut ja edennyt suunnitelmallisesti strategiansa mukaisesti. Tulevaisuuden kasvustrategiamme jatkuu osana Skartan mielenkiintoista tarinaa. Olemme hyvin innoissamme päästessämme mukaan mahdollistamaan Skartan visiota puhtaan energian hankkeiden kehittäjänä ja toteuttajana. Skartan yrittäjähenkinen yrityskulttuuri oli meille ratkaiseva tekijä, kun päätimme yhdistää voimamme”, Ahonen toteaa.

Skarta Group on aiemmin tunnettu nimellä Suomen Maastorakentajat -nimisen yhtiön. Se siirtyi viime keväänä osakevaihdolla Privanetin omistukseen.

Skarta Group rakentaa muun muassa 45 megawatin tuulivoimapuistoa Atrian Nurmon-tehtaan läheisyyteen. Se on myös mukana esimerkiksi rakentamassa Metsä Groupin biotuotetehdasta Kemiin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Skarta Group hankkii Siteman osakevaihdolla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat