Kokeile kuukausi maksutta

Tampereen raitiotie etenee länteen – työt käynnistyvät monin paikoin

Työt käynnistyvät monessa kohtaa maaliskuussa.

Federleynkadulla aloitetaan maaliskuussa johto- ja putkisiirtotyöt. Kuva: Kimmo Vallden

Tampereen raitiotien rakentaminen länteen jatkuu keväällä 2022. Osuuden Santalahti- Lentävänniemi rakentamistöitä aloitetaan maaliskuun aikana.

Sepänkadulla ja Santalahdessa jo käynnissä olevien töiden lisäksi raitiotien rakentaminen alkaa nyt myös Hiedanrannan, Niemenrannan ja Lentävänniemen alueilla.

Tampereen kaupunki on aloittanut Näsisaaren täyttötyöt, sillä korkein hallinto-oikeus ratkaisi joulukuussa 2021 Näsijärven täyttölupaa koskevan valituksen. Osuuden Santalahti-Lentävänniemi-raitiotien rakentamisen ehtona oli, että Näsijärven täyttöön liittyvät lupakysymykset ratkaistaan ennen rakentamisen alkua.

”Näsisaaren mahdollistava päätös oli odotettu ja olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme nyt jatkaa raitiotietä osan 2 päätepysäkille saakka eli Lentävänniemen Pyhällönpuistoon”, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Sari Valjus toteaa.

Santalahden länsipäässä aloitetaan maaliskuussa Paasikiventien ylittävän Rosenlewin raitiotiesillan valmistelevat työt sekä siihen liittyvät Paasikiventien muutostyöt.

Hiedanrannan alueella ensimmäiset työvaiheet tehdään tulevan Nottbeckinaukion ja vanhan tehdasalueen välisellä osuudella. Niemenrannassa ja Lentävänniemessä raitiotietyöt alkavat kaikilla tulevilla raitiotiekaduilla eli Federleynkadulla, Kehyskadulla, Lielahdenkadulla ja Halkoniemenkadulla.

Paasikiventietä siirretään satoja metrejä

Rosenlewin sillasta tulee reilut 230 metriä pitkä silta pelkästään raitioliikenteen käyttöön. Siltaa kannattelee maatukien lisäksi viisi pilaria.

”Paasikiventietä siirretään noin 300 metrin matkalta kohti Näsijärveä, koska raitiotie ei sovi Rantatien viereen ilman Paasikiventien siirtoa. Siltatyöt alkavat sillan perustusten rakentamisella”, Raitiotieallianssin tuotantopäällikkö Kari Simonen kertoo.

Paasikiventien länteen johtavaa ajorataa levitetään Raitiotieallianssin työalueella rakentamistöiden ja siirron yhteydessä nykyisestä kaksikaistaisesta kolmikaistaiseksi.

Töiden ajaksi Paasikiventien eteläpuolelle rakennetaan tilapäinen jalankulku- ja pyöräväylä, johon tehdään myös väliaikainen valaistus. Väliaikainen väylä otetaan käyttöön maaliskuun alkupuolella.

Johto- ja putkisiirtotyöt käynnistyvät

Myös Lentävänniemessä raitiotietöitä valmisteltiin tammikuussa poistamalla puita Pyhällönpuiston alueelta.

Pyhällönpuistoon rakennetaan raitiotien länsiosan keskilaiturillinen päätepysäkki, jossa matkustajat jäävät pois ja nousevat kyytiin samalta pysäkkilaiturilta.

Ensimmäiseksi Pyhällönpuistoon ryhdytään rakentamaan painopengertä, joka on valmistuttuaan paikoillaan vajaan vuoden. Penkereen avulla tiivistetään radan maapohjaa.

Kaikilla Niemenrannan ja Lentävänniemen raitiotiekaduilla eli Federleynkadulla, Kehyskadulla, Lielahdenkadulla ja Halkoniemenkadulla aloitetaan maaliskuussa johto- ja putkisiirtotyöt.

”Kadun suuntaisesti kulkevia johto- ja putkilinjoja siirretään pois tulevan radan alta. Tämä pitää tehdä, jotta niiden huoltotyöt tulevaisuudessa voidaan hoitaa ilman, että raitioliikennettä pitää katkaista. Samalla johto- ja putkiverkostoja uusitaan tarpeen mukaan”, Kari Simonen toteaa.

Johto- ja putkisiirtojen lisäksi rakennetaan kadun alittavia poikittaislinjoja. Sekä nykyiset että uudet poikittaislinjat rakennetaan suojaputkiin, joiden ansiosta putki- ja johtolinjojen kunnossapito ja huolto jatkossa helpottuu.

Hiedanrannassa uutta kunnallistekniikkaa

Hiedanrannassa työt käynnistyvät arviolta huhtikuussa. Ensimmäiseksi työskennellään Nottbeckinaukion ja tehdasalueen välillä, jossa aloitetaan ratapohjan rakentaminen. Täällä Raitiotieallianssi rakentaa ratatöiden yhteydessä uutta kunnallistekniikkaa tuleville asuinalueille.

”Kunnallisteknisiä töitä on järkevää toteuttaa samassa yhteydessä, sillä se säästää kustannuksia ja aikaa sekä tukee Hiedanrannan alueen rakentumista”, Simonen mainitsee.

Santalahti–Lentävänniemi-osuuden ensimmäiset radan päällysrakennetyöt eli kiintoraidelaattojen ja kiskojen asennukset on tarkoitus tehdä kesällä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tampereen raitiotie etenee länteen – työt käynnistyvät monin paikoin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat