Kokeile kuukausi maksutta

Lujabetonille iso tilaus Kalasatamasta – ensimmäinen vaihe noin 30 000 kuutiota

Valmisbetoni toimitetaan Lujabetonin vastavalmistuneelta betoniasemalta ja samalla tontilla Tattarisuolla sijaitsevalta toiselta betoniasemalta. Raitiotietyömaan betonitoimitukset ovat valmiit vuoden 2022 aikana.

Lujabetoni toimittaa betonia Helsingin Kalasataman infraprojektiin, jossa rakennetaan raitiotie Kalasatamasta Pasilaan. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa toimitusmäärä on arvioilta 30 000 kuutiometriä. Valtaosa betonista pyritään tekemään vähähiilisenä versiona, jonka hiilijalanjälki on yhtiön mukaan 50 prosenttia tavallista betonia pienempi.

Kalasatamasta Pasilaan on rakenteilla 4,5 kilometrin pituinen raitiolinja, joka valmistuessaan yhdistää Kalasataman keskuksen ja Pasilan aseman joukkoliikenteen solmukohdat toisiinsa.

Hanke toteutetaan projektiallianssina, jonka tilaajaosapuolina ovat Helsingin kaupunki ja Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL). Lujabetonin valmisbetonitoimitukset tehdään tilaajan allianssikumppani Destialle, jonka kanssa Lujabetonilla on takanaan onnistuneita hankkeita ja pitkä yhteistyö.

”Tämä on merkittävä hanke ja osoitus siitä, että rakentamisessa ollaan aidosti valmiita konkreettisiin toimiin hiilidioksidipäästöjen vähennystalkoissa”, kertoo Lujabetonin aluepäällikkö Miro Harjumäki tiedotteessa.

Valmisbetoni toimitetaan Lujabetonin vastavalmistuneelta modernilta betoniasemalta ja samalla tontilla Tattarisuolla sijaitsevalta toiselta betoniasemalta. Työmaan betonitoimitukset ovat valmiit vuoden 2022 aikana.

Helsingin kaupungin tavoitellessa hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä on vähähiilisten rakennusmateriaalien käyttö yksi keino tavoitteisiin pääsemiseksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lujabetonille iso tilaus Kalasatamasta – ensimmäinen vaihe noin 30 000 kuutiota”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat