Avaran kiinteistökannan asuntomäärä kasvoi viime vuonna ennätyksellisesti

Vuoden 2021 aikana Avaran johtaman kiinteistökannan asuntomäärä kasvoi yrityksen mukaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Avaran oma uudisrakentaminen eteni tavoitteiden mukaan. Lisäksi käynnistettiin useiden uusien kohteiden rakennuttaminen sekä markkinaehtoisiin että kohtuuhintaisen asumisen kiinteistörahastoihin.
Johdetun kiinteistövarallisuuden arvo kasvoi yli 1,5 miljardiin euroon. Johdettujen asuntorahastojen asuntokannan koko kasvoi yli 8 500 asuntoon.
Rakenteilla olevia tai vuoden aikana valmistuneita asuntoja oli vuoden lopussa 1 069. Merkittävä osuus uudiskohteista perustuu Avaran omaan erityiseen kiinteistökehitysosaamiseen.
Kerrostaloihin geoterminen aluelämpöverkko
Vuonna 2021 Avara otti useampia konkreettisia uusia askeleita hiilijalanjälkensä pienentämiseksi. Esimerkiksi Espoon Finnooseen rakenteilla olevassa kerrostalokokonaisuudessa energiaratkaisuksi tulee geoterminen aluelämpöverkko.
Lue lisää: Avara rakennuttaa Espooseen kerrostaloja – energiaratkaisuksi geoterminen aluelämpöverkko
Vastaavaa keskisyvää lämpökaivoa ja sen ympärille rakennettavaa alueellista energiaratkaisua ei ole yrityksen mukaan aiemmin Suomessa toteutettu.
Viime vuonna Avarassa tehtiin päätös, jonka mukaan kaikki tulevat Avaran rakennuttamat uudet asuinkerrostalot ovat A-energialuokan rakennuksia. Silloin huomio uudisrakentamisessa kiinnittyy entistä enemmän rakennuksen ilmanvaihdon ja lämmityksen optimointiin, ilmatiiveyteen, eristävämpiin ikkunoihin sekä vedenkulutukseen.
”Vuoden aikana saimme päätökseen ensimmäisen hiilineutraaliuden tiekarttaprojektimme, jossa tavoitteena on saavuttaa World Green Building Council:n ylläpitämä Net Zero Carbon Buildings Commitment vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi tulemme tulevina vuosina jatkamaan jo aloitettua merkittävää työtä kiinteistökannan energiatehokkuuden parantamiseksi ja uusiutuvan energian lisäämiseksi”, Avaran toimitusjohtaja Mika Savolainen kertoo.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Avaran kiinteistökannan asuntomäärä kasvoi viime vuonna ennätyksellisesti”