Kokeile kuukausi maksutta

YIT sopi Venäjän liiketoimintojen myynnistä – Helppolainen jättää yhtiön

YIT on saanut päätökseen marraskuussa 2021 aloittamansa Venäjän liiketoimintojen strategisen arvioinnin ja sopinut niiden myynnistä.

Teemu Helppolainen Tarmo-asuinkorttelin työmaalla Pietarissa. Kuva: Sergey Grachev

YIT on allekirjoittanut sopimuksen liiketoimintojaan koskevasta kaupasta Etalon Group PLC:n kanssa. Kaupan odotetaan toteutuvan huhtikuussa. Kauppahinta on noin 50 miljoonaa euroa. Kaupan seurauksena YIT kirjaa ensimmäisen vuosineljänneksen tuloslaskelmaansa noin 150 miljoonan euron arvonalentumisen.

Ostajayhtiö Etalonin liiketoiminta keskittyy asuntojen rakentamiseen Pietarin ja Moskovan metropolialueilla. Etalonin johtoporras näyttäisi nimien perusteella muodostuvan pääosin venäläisistä, mutta yhtiö on kuitenkin rekisteröity Kyprokselle. Etalon on listattu Lontoon pörssiin, ja sen osakkeella käydään kauppaa myös Moskovan pörssissä.

YIT kiihdytti Venäjän liiketoimintojensa strategista arviointia maaliskuussa geopoliittisen tilanteen muututtua.

”Ukrainan kriisin myötä Venäjän liiketoimintomme kohtasivat ennennäkemättömiä haasteita, ja toiminnan jatkaminen oli muodostumassa entistä vaikeammaksi. Liiketoimintojen myynti antaa meille mahdollisuuden nopeaan, kontrolloituun ja kokonaisvaltaiseen lähtöön Venäjältä. Tämä on sekä meidän että asiakkaidemme ja työntekijöidemme kannalta paras ratkaisu vallitsevissa olosuhteissa”, YIT:n toimitusjohtaja Markku Moilanen sanoo tiedotteessa.

YIT:n mukaan ruplan ja euron kurssien välinen kumulatiivinen muuntoero oli -284 miljoonaa euroa vuoden 2021 lopussa. Lisäksi muuntoeron ensimmäisen vuosineljänneksen muutoksen arvioidaan olevan noin -40 miljoonaa euroa. Esitetyt luvut ovat kuitenkin alustavia arvioita, joihin vaikuttavat muun muassa ruplan ja euron väliset valuuttakurssimuutokset.

Vuonna 2021 YIT:n Asuminen Venäjä -segmentin liikevaihto oli 204 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto oli 26 miljoonaa euroa. Oman pääoman ehtoiset sijoitukset Venäjällä olivat 210 miljoonaa euroa. Yhtiöllä oli Venäjällä noin 1500 työntekijää. YIT aloitti vielä loka–joulukuussa kahden uuden kerrostalon rakentamisen Venäjällä. Niihin tulee yhteensä 383 asuntoa. Viime vuoden tulosjulkistuksensa yhteydessä helmikuussa YIT kertoi, että Venäjällä oli rakenteilla noin 3500 asuntoa.

Etalonin tiedotteen mukaan YIT:ltä ostettu liiketoiminta sisältää yhteensä 19 rakenteilla tai suunnitteluasteella olevaa projektia viidellä alueella Venäjällä ja käsittää yhteensä 0,6 miljoonaa neliömetriä myymätöntä pinta-alaa.

Venäjän liiketoiminnoista kirjattava arvonaleneminen ei vaikuta YIT:n oikaistuun liikevoittoon. Yhtiö luokittelee kaupan kohteena olevat toiminnot ensimmäisen vuosineljänneksen raportoinnissa myytävänä oleviksi omaisuuseriksi ja raportoi ne lopetettuina toimintoina. Venäjän liiketoimintojen myynti ei vaikuta YIT:n muiden liiketoimintojen näkymiin. YIT odottaa jatkavien liiketoimintojen oikaistun liikevoiton olevan korkeampi kuin vuonna 2021.

YIT kertoo myös, että Asuminen Venäjä -segmentin johtaja ja yhtiön johtoryhmän jäsen Teemu Helppolainen jättää yhtiön. Hän jatkaa tehtävässään, kunnes Venäjän liiketoimintojen myynti on saatu päätökseen.

”Teemu Helppolaisella oli keskeinen rooli YIT:n Asuminen Venäjä -liiketoiminnan menestyksen rakentamisessa. Toimiminen Venäjän markkinoilla edellytti vahvaa strategista ja operatiivista osaamista ja paikallistuntemusta. Teemu johti liiketoimintaa ansiokkaasti säilyttäen sekä asiakkaiden että henkilöstön luottamuksen”, Moilanen sanoo.

Juttua päivitetty kappaleilla, joissa kerrotaan taustatietoja Etalonista sekä YIT:n Venäjän liiketoimintojen viime vuoden tulosluvuista ja rakenteilla olevien asuntojen määrästä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT sopi Venäjän liiketoimintojen myynnistä – Helppolainen jättää yhtiön”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat