Kokeile kuukausi maksutta

JLL: Sote-kiinteistöjä myyty reilussa vuodessa 700 miljoonalla – myyntiputkessa vielä puolen miljardin kiinteistöt

Terveys- ja hyvinvointipalveluiden sekä pelastustoimen kiinteistöihin kohdistuu lähivuosina historiallisen kova myyntiaalto, kiinteistöneuvonantaja JLL arvioi.

Esimerkiksi Espoon kaupunki myi Espoon sairaalan kiinteistön maaliskuussa 295 miljoonalla eurolla. Kuva: Kuvatoimisto Kuvio oy

Yhtiön arvion mukaan näiden sektoreiden kiinteistöjä on tulossa myyntiin useita kymmeniä jo kuluvan vuoden aikana.

Viime vuoden alusta lähtien sote-kiinteistöjä on myyty jo noin 700 miljoonan euron edestä. Kiinteistömarkkinan pulssilla sormiaan pitävä JLL arvioi, että myynnissä tai myyntiputkessa on noin 500 miljoonan euron edestä kiinteistömassaa.

Syy historiallisen vauhdikkaille myynneille on sote-uudistus. Se siirsi terveyspalveluiden tuottajavastuun hyvinvointialueille, mutta kiinteistöt jäivät edelleen kuntien taseisiin.

JLL:n toimitusjohtaja Tero Lehtonen näkee ilmiön kuntien kannalta myönteisenä.

“Sote teki kunnista kiinteistösijoittajia niiden rakennusten osalta, joille kunnilla ei ole enää omaa käyttöä. Kunnat pohtivat nyt laajasti, onko kiinteistöjen hallinnointi niiden ydinosaamista vai tulisiko ne ainakin osin ulkoistaa”, Lehtonen sanoo tiedotteessa.

Moni kaupunki on jo päätynyt ulkoistamiseen. Kiinteistöjen myynneistä tai myyntien harkitsemisesta ovat kertoneet esimerkiksi Espoo, Joensuu, Jyväskylä, Kouvola ja Oulu.

Suhdanne tukee kuntakiinteistöjen myyntiä

Lehtosen mielestä suhdanne on nyt kuntien puolella.

“Yhdyskuntakiinteistöjen arvot ovat tällä hetkellä historiallisen korkealla. Kunnat voivat keventää verojen korotuspaineitaan myymällä kiinteistöjä sijoittajille. Tämä on myös veronmaksajien etu.”

“Seiniin liittyvä kiinteistöriski on hyvä siirtää ammattimaisten omistajien hoidettavaksi. Samalla julkisen puolen rajallisia resursseja voidaan suunnata yhteiskunnan kannalta oleellisempiin tehtäviin.”

Lehtosen mukaan kotimaisten sijoittajien lisäksi myös kansainväliset sijoittajat ovat kiinnostuneita suomalaisista kiinteistöistä. Uusiakin olisi tulossa, jos vain ostettavaa löytyisi.

Lehtonen kehottaakin kuntia luomaan kiinteistöstrategian, jossa kunta määrittelee suhteensa kiinteistöomistuksiin ja niiden hallinnointiin ja kehittämiseen.

Tarkastelu kannattaa ulottaa sote-kiinteistöistä myös esimerkiksi opetustoimen ja varhaiskasvatuksen kiinteistöihin. Myyntikohteista kannattaa koota kiinteistösalkku, jolla on kokoa vähintään muutama kymmenen miljoonaa euroa. Helpoimmin myytäviä kiinteistöjä ovat kasvukeskuksien hyvässä kunnossa olevat rakennukset, jotka on vuokrattu pitkäaikaisilla sopimuksilla.

“Mitä eksoottisempi käyttö kiinteistöllä on, sitä rajallisempi sen kysyntä ja heikompi hinta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kulttuuri- tai urheilukäytössä olevat kiinteistöt”.

Lehtosen mukaan kiinteistöjään myyvä kunta voi pyrkiä välttämään vuokrakustannusten nousua esimerkiksi riittävän pitkillä vuokrasopimuksilla.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “JLL: Sote-kiinteistöjä myyty reilussa vuodessa 700 miljoonalla – myyntiputkessa vielä puolen miljardin kiinteistöt”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat