Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusluvissa roima pudotus edelliseen vuoteen verrattuna – alueellisia valopilkkujakin löytyy

Tilastokeskuksen mukaan myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2023 elo–lokakuussa 36 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Osassa maakuntia lupamäärät olivat kuitenkin kasvussa.

Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia elo–lokakuun 2023 aikana yhteensä 6,0 miljoonaa kuutiometriä, joka oli 36 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Valmistuneiden rakennushankkeiden kuutiomäärä oli lähes samalla tasolla kuin vuosi sitten.

Vuoden 2023 elo-lokakuussa uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia tilavuudeltaan eniten Uudellemaalle, Pirkanmaalle ja Keski-Suomeen. Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi viidessä maakunnassa: Ahvenanmaalle, Keski-Pohjanmaalle, Etelä-Karjalaan, Keski-Suomeen ja Pohjois-Karjalaan myönnettiin kuutiomääriltään enemmän lupia kuin vuotta aiemmin.

Rakennushankkeita valmistui vuoden 2023 elo–lokakuun aikana kuutiomäärällä mitattuna eniten Uudellemaalle, Pirkanmaalle ja Pohjois-Pohjanmaalle. Eniten kasvua oli Ahvenanmaalle, Etelä-Savoon ja Uudellemaalle valmistuneissa rakennushankkeissa.

Koko maan tasolla rakennushankkeiden myötä valmistui 11 006 uutta asuntoa. Maakunnista eniten asuntoja valmistui Uudellemaalle, johon valmistui 5 053 asuntoa. Suurin kasvu valmistuneiden rakennushankkeiden asuntokappalemäärissä oli Lapin, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakunnissa vuodentakaiseen verrattuna.

Keskeisiä poimintoja:

  • Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2023 elo-lokakuussa 4 462 asunnolle, joka oli 45 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin
  • Vuoden 2023 elo-lokakuun aikana liike- ja toimistorakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi 79 prosenttia vuodentakaisesta
  • Kuutiomäärällä mitattuna asuinrakennuksia valmistui vuoden 2023 elo-lokakuussa kuusi prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten
  • Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni vuoden 2023 elo-lokakuussa 18 prosenttia vuodentakaisesta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennusluvissa roima pudotus edelliseen vuoteen verrattuna – alueellisia valopilkkujakin löytyy”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat