Talotekniikka-alan lupaavaa tulevaisuutta varjostaa osaajapula
Kun talotekniikkatoimiala kasvaa jo näissäkin oloissa, niin mistähän alalle riittää osaajia jatkossa? Tämä huoli jakaa yrityksiä kautta linjan, sillä tuleva nousukausi voi aiheuttaa resurssipulan.

Rakentamisen suhdannetilanne heijastuu vääjäämättä talotekniikkaurakointiinkin, mutta isolta osin toimiala on kestänyt iskut yllättävän hyvin ja tulosten sekä erityisesti kasvulukujen valossa alalla toimijat ovat katkaisseet pahimman riippuvuuteensa etenkin asuntorakentamisesta. Erityisesti moni isompi toimija on aktiivisesti vältellyt asuntorakentamiseen sitoutumista tähänkin saakka, ja tämä heijastuu nyt liiketoimintaan positiivisesti asuntorakentamisen seisoessa.
Alan yrityksistä iso osa esitti hurjia kasvulukuja viime vuonna, eikä tahti ole välttämättä hiipumaan päin. Kovimmat kasvajat -listan yrityksistä osa varmasti vaihtuu seuraavassa katsauksessa, mutta ylipäätään kasvua on ja se on kovaa.
Yllättäen kovimpia kasvulukuja näkyy aivan perinteisemmilläkin talotekniikkatoimijoilla, mutta etenkin erikoistuneemmilla. Siitä osa perustuu toki yritysostoihin, mutta iso osa on myös orgaanista kasvua, mikä kertoo toimialan eri sektoreiden kysynnän jatkuvasta vahvistumisesta.
Niin yritysten kuin niiden omistamisenkin keskittyminen näkyy monella tapaa. Caverion poistuu Suomessa pörssistä, ja samalla sen omistaja, pääomasijoittaja Triton, fuusioi alkujaan ruotsalaisen Assemblin-konsernin ja Caverionin Assemblin Caverion Groupiksi. Triton omistaa myös Suomessa kovaan kasvuun yltäneen Habeo-konsernin, joten tarina saanee jatkumoa vielä jollain tapaa.
Kuvaavaa onkin, että listan kymmenen kärjessä -yrityksistä jo puolet on ruotsalaisomisteisia. Sinivalkoisin silmin katsottuna tilanne ei ole hyvä, mutta ilmeisesti ruotsalaisilla pääomasijoittajilla on parempi näkymä tulevaisuuteen tai ylipäätään enemmän rahaa käyttää tällaisiin pääomasidonnaisiin operaatioihin.
Ruotsalaiset määräävät tahdin myös QMG-konsernissa, mutta toistaiseksi se jatkaa vakaalla kasvu-uralla varsin itsenäisenä konsernina Suomen markkinoilla. Kasvupotentiaalia on edelleen, ja yritysjohdon mukaan ostohousut pysyvät jalassa tulevinakin aikoina.
Rekrytoinnin haasteet pelottavat uuden nousun alkaessa
Kaksi asiaa nousee vahvasti esille kysyttäessä, mikä on yritystoiminnan pahin pullonkaula ja mitkä asiat vaikuttavat eniten yrityksen menestymiseen lähitulevaisuudessa. Markkina- ja suhdannetilanne on tietenkin itsestäänselvyys, joka heijastuu suurimpaan osaan yrityksistä jollain tapaa, ja tämä heijastui vastauksiinkin.
Rakentamisen matalasuhdanne johtaa muun muassa urakkakilpailujen kiristymiseen, jolloin vähemmistä töistä kilpailevat useat tekijät. Silti yli puolet vastaajista uskoo tilauskantansa säilyvän vähintään ennallaan ja neljännes odottaa jopa kasvua.
Kestosuosikki on silti yhä – tässäkin taloustilanteessa – rekrytoinnin haasteet ja pula osaavasta henkilöstöstä. Jos väkeä ei riitä edes tässä markkinatilanteessa, miten saamme rakentamisen pyörät pyörimään sujuvasti rakentamisen suhdanteen parantuessa, kun samaan aikaan päälle jyräävät korjausvelan takamatkan kiinni kurominen, energiaremontit ja energiatehokkuuden parantamiseen liittyvät uudet, alati kiristyvät vaateet?
Kokonaiskuva talotekniikka-alan näkymistä tiivistyykin hyvin yhdessä kyselyn vastauksessa:
”Juuri tällä hetkellä ja tänä vuonna suurin pullonkaula on markkinatilanne. Kun markkinatilanne ’normalisoituu’, pahin pullonkaula tulee olemaan ammattitaitoisen henkilökunnan riittävyys. Esimerkiksi vihreän siirtymän taloteknisten osaajien rajallinen määrä on jo nyt haaste ja osaltaan rajoittava tekijä teknologian kehittämiselle ja hyödyntämiselle.”
Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön: yksi vastaaja nostaa esille yleisen maailmantilanteen, korkotason ja mahdollisen arvonlisäveron korotuksen. Toinen näkee haasteena rakennus- ja toimenpideluvituksen kaupunkikohtaiset poikkeavuudet käsittelyaikojen ja vaatimusten osalta.
Energiatehokkuus, vihreä siirtymä sekä muut uudet sektorit kasvussa
Energiamurros, vihreä siirtymä ja näihin liittyvät tai liittymättömät energiatehokkuustoimet kasvattavat yhä enemmän merkitystään ja nostavat kysyntää myös tulevina vuosina sekä energianhintojen että sääntelyn ohjaamina. Kysymyksiin, millainen merkitys vihreällä siirtymällä on yrityksen liiketoimintaan tällä hetkellä ja mikä merkitys vihreällä siirtymällä on yritykselle tulevaisuudessa, oli vastausten kirjo odotettu.
”Vihreän siirtymän merkitys korostuu koko ajan enemmän, ja se luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia, joita tutkimme jatkuvasti.”
Näköpiirissä ei ole kuluvalle vuodelle merkittäviä aloitteita lämmitystapamuutoksiin tai energiatehokkuuden korjaamiseen. Takaraivossa vastuullisilla toimijoilla on muun muassa korjausvelan kasvu, mikä voi aiheuttaa vielä isoa päänsärkyä niin tilaajille kuin toteuttajillekin.
Osalla yrityksistä vihreällä siirtymällä on jo nyt todella suuri merkitys tai se muodostaa jollain tapaa perustan koko liiketoiminnalle, osa taas edustaa perinteisempää lvi-urakointia, ja niille merkitys on vähäisempi. Kuvaavaa on, että vaikka se useilla vastanneista oli vielä vähäistä, 1–10 prosenttia liikevaihdosta, useimmat vastaajat odottivat sektorilta kasvua tulevaisuudessa.
”Energiatehokkuuden parantaminen ja asiantuntijapalvelut ovat tulevaisuuden kasvun kulmakiviä.”
Koulutustasoon ja erikoisosaamiseen tarvitaan uutta tasoloikkaa
Vaikka perusrakentamisen merkitystä ei sovi vähätellä talotekniikka-alalla, nostavat uudet tekniikat vääjäämättä päätään, ja niiden merkitys vain korostuu entisestään.
Suurin osa yrityksistä kokee vihreän siirtymän, energiatehokkuuden parantamisen sekä erilaisten asiantuntijapalveluiden roolin kasvavan lähivuosien liiketoiminnassa. Strategioissa aihepiirit ovat hypänneet juhlapuheista käytäntöön ja vakavasti otettavaksi liiketoiminnaksi.
Vahvasti näyttääkin siltä, että perinteisen ilmanvaihto- ja putkiurakoinnin osuus talotekniikan kokonaisliikevaihdosta vähenee korkeamman ja erikoisosaamisen palveluiden kasvaessa. Odotettavissa on myös koulutustason ja koulutetumman työvoiman tarpeen kova kasvu lähitulevaisuudessa, mistä on osviittaa jo tällä hetkellä.
Tällä hetkellä monella yrityksellä kasvun ja tuloksellisen liiketoiminnan esteenä on rakentamisen markkinatilanne. Markkinoiden elpyessä isona pullonkaulana tulee olemaan osaavan työvoiman saatavuus, mikä voi rajoittaa kasvua etenkin korjaamisen lähtiessä jälleen kasvu-uralle.
Viime vuonna totesin toimialakatsauksessa, että alan kasvu perustuu jatkossa paraneviin suhdanteisiin, korjausrakentamisen voimistumiseen, vihreään siirtymään ja energiatehokkuuden parantamishankkeisiin sekä näihin liittyvään sääntelyyn. Tähän lauseeseen ei ole tänä vuonna mitään lisättävää.
Rakennuslehden suurimmat taulukot ja kaikki toimiala-analyysit ovat kokonaisuudessaan 24.5. ilmestyneessä lehdessä. Verkon Suurimmat-työkalun päivittyneisiin tietoihin pääset tästä linkistä.
Suurimmat-erillisjulkaisuun pääset tästä: Suurimmat 2023 -julkaisuun.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Talotekniikka-alan lupaavaa tulevaisuutta varjostaa osaajapula”