Hyödynnä 1kk/0€ diginäyte!

Asiantuntija: Koulutuksen sisältö korostuu pätevyyksien tulkinnassa

Pätevyyksien uusissa arviointikäytännöissä osa ammattilaisista joutuu väliinputoajan asemaan.  ”Heidän näkökulmastaan muutos on merkittävä ja nostaa esiin kysymyksen, miten erilaiset osaamispolut ja pitkän kokemuksen kautta kertynyt osaaminen voitaisiin huomioida tilanteessa, jossa sääntely korostaa muodollista koulutusta”, kirjoittavat Krista Åman ja Paula Naukkarinen Asiantuntija-kirjoituksessaan.

Uusi rakentamislaki muutti pätevyyksien osoittamista. Kuva: Liisa Takala
Kuuntele juttu

Uusi rakentamislaki ja sitä täydentävä valtioneuvoston asetus koskien muun muassa suunnittelu- ja työnjohtotehtävien koulutusvaatimuksia ovat olleet nyt voimassa jo toista vuotta. Käytännön kokemusta on siten ehtinyt kertyä pätevyyksien arviointiin liittyen. Keskeinen havainto on, että vaikka vaatimukset eivät ole oleellisesti muuttuneet, niitä on osin tarkennettu ja tiukennettu. Samalla tulkinnan tarve ei ole poistunut, vaan se on saanut uusia muotoja.

Uusien säännösten myötä rakennusvalvonnan työ keventyi pätevyysarvioinnin siirtyessä ympäristöministeriön valtuuttamille toimielimille. Muutos on rakenteellisesti merkittävä, sillä aikaisemmin kuntien rakennusvalvonnat vastasivat tapauskohtaisesta kelpoisuusharkinnasta osana lupaprosessia, kun taas nykyisin pätevyyden osoittaminen tapahtuu erillisessä arviointimenettelyssä. Rakennusvalvonnan rooli on siten osittain muuttunut harkintaa tekevästä viranomaisesta pätevyystodistuksiin tukeutuvaksi toimijaksi.

Keskeinen muutos liittyy koulutusvaatimuksiin. Kun vaatimukset on nostettu ohjetasolta asetustasolle, niiden sitovuus on vahvistunut ja harkintavalta kaventunut. Aiemmin koulutuksen riittävyyttä voitiin arvioida osana kokonaisuutta, jossa myös työkokemus ja osaaminen painoivat vaakakupissa. Nykytilanteessa tarkastelun keskiössä on tutkinnon sisältö eikä puuttuvia opintosisältöjä voida korvata työkokemuksella, siirtymäsäännöksen mahdollistamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Eroja soveltamisessa

Rakentamislain tavoitteena oli tuoda vakiintuneita käytäntöjä säädöstasolle ja lisätä arvioinnin yhdenmukaisuutta. Käytännössä muutos ei kuitenkaan tarkoittanut pelkästään aiempien tulkintojen siirtymistä sellaisenaan uuteen sääntelyyn. Toimielimissä onkin muodostunut osin poikkeavia tulkintalinjauksia uuden sääntelyn pohjalta, mikä on johtanut eroihin koulutus- ja kokemusvaatimusten soveltamisessa. Tulkinta on edelleen keskeinen osa pätevyyden arviointia, mutta sen lähtökohdat ovat aikaisempaa rajatummat ja sidotummat sääntelyyn.

Aihetta käsiteltiin keväällä 2026 valmistuneessa yamk-opinnäytetyössä Rakentamisen pätevyysvaatimusten tulkinta arviointityössä. Työssä tarkasteltiin toimielinten arviointikäytäntöjä ja niihin liittyviä tulkintalinjauksia. Tulosten perusteella tulkinnanvaraisuus kohdistuu erityisesti koulutuksen sisältöihin, opintosuoritusten riittävyyteen sekä työkokemuksen vaativuuden ja vastuullisuuden arviointiin. Toimielinten välillä on lisäksi havaittavissa eroja vaatimusten soveltamisessa, mikä heikentää päätösten ennakoitavuutta.

Yksi merkittävimmistä käytännön seurauksista on niin sanottujen väliinputoajien aseman korostuminen. Tällä tarkoitetaan henkilöitä, joilla on pitkä ja monipuolinen työkokemus, mutta joiden suorittama tutkinto tai sen sisältö ei täytä asetuksessa määriteltyjä vaatimuksia. Ilmiö ei rajoitu yksittäisiin henkilöihin, vaan koskee erityisesti niitä, joiden koulutus on suoritettu eri tutkintosäännön aikana tai perustuu jo poistuneisiin tutkintoihin.

Lisäksi joukkoon lukeutuu henkilöitä, joiden osaaminen on kertynyt pääosin työelämässä. Aiemmin rakennusvalvonnat saattoivat hyväksyä pätevyyden esimerkiksi laajan työkokemuksen, osaamisen näytön tai täydentävien opintojen perusteella, vaikka suoritettu tutkinto ei kaikilta osin täyttänyt vaatimuksia. Uusi sääntely ei mahdollista vastaavaa.

Uusia ratkaisuja tarvitaan

Väliinputoajien näkökulmasta muutos on merkittävä ja nostaa esiin kysymyksen, miten erilaiset osaamispolut ja pitkän kokemuksen kautta kertynyt osaaminen voitaisiin huomioida tilanteessa, jossa sääntely korostaa muodollista koulutusta. Tilanne korostaa tarvetta löytää ratkaisuja niin lainsäädännön kehittämisen kuin oppilaitosten tarjoamien koulutusratkaisujen kautta.

Ammattikorkeakouluilla voisi olla keskeinen rooli väliinputoajien tilanteen ratkaisemisessa kehittämällä kohdennettuja koulutuskokonaisuuksia. Pitkän työkokemuksen omaaville henkilöille perinteisen rakennusmestari- tai insinööritutkinnon suorittaminen kokonaisuudessaan ei välttämättä ole tarkoituksenmukaisin vaihtoehto. Tällöin ratkaisuna voisivat toimia AHOT-menettelyihin (aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen) sekä täydentäviin opintoihin perustuvat koulutuskokonaisuudet.

Tulkinnanvaraisuus korostuu eritoten ulkomailla suoritettujen tutkintojen arvioinnissa. Kolmansissa maissa suoritettujen tutkintojen osalta keskeinen haaste on sääntelyn puutteellisuus, minkä vuoksi niiden tunnustaminen ei ole mahdollista EU- ja ETA-alueen tutkintoja vastaavalla tavalla. Tämä on asettanut osan hakijoista eriarvoiseen asemaan. Ulkomaisten tutkintojen arviointiin liittyen lainsäädäntöön on kohdistettu viimeisimpänä kehityssuuntana muutoksia, joista parhaillaan pyydetään lausuntoja.

Siirtymäaika lieventää, mutta voi tuoda ruuhkia

Rakentamislain siirtymäsäännös lieventää muutoksen vaikutuksia väliaikaisesti. Siirtymäaikaa on jatkettu 1.1.2030 saakka, johon asti aiemmin hyväksyttyjen henkilöiden on mahdollista toimia saman vaativuusluokan ja käyttötarkoituksen mukaisissa tehtävissä ilman uuden lain mukaista pätevyystodistusta. Lisäksi siirtymäsäännös mahdollistaa tietyissä tilanteissa poikkeuksellisen vaativia tehtäviä koskevan arvioinnin ilman vaadittua tutkintoa. Käytännön näkökulmasta pätevyyden hakemista ei ole kuitenkaan syytä jättää viime hetkeen. Siirtymäajan lähestyessä loppuaan hakemusmäärien kasvu voi johtaa käsittelyruuhkiin, mikä voi viivästyttää pätevyyden saamista ja vaikuttaa suoraan mahdollisuuksiin toimia tehtävissä.

Kokonaisuutena tarkasteltuna rakentamislain uudistus lisää pätevyysvaatimusten yhtenäisyyttä ja selkeyttä vähentäen paikallisia tulkintaeroja. Samalla se kuitenkin kaventaa harkintavaltaa ja vähentää joustavuutta, joka aiemmin mahdollisti erilaisten osaamispolkujen huomioimisen.

Rakennusalan näkökulmasta keskeinen muutos on, että pätevyys määrittyy aiempaa vahvemmin suoritetun koulutuksen kautta. Muutoksen seurauksena järjestelmä tuottaa enemmän yhdenmukaisuutta yksittäisten hakijoiden kohtelussa valtakunnallisesti, mutta tulkintalinjoissa voi edelleen olla eroja toimielinten välillä. Näin arvioinnin keskeinen haaste liittyy yhä vahvemmin siihen, miten yhdenmukaisesti vaatimuksia tulkitaan ja sovelletaan käytännössä sekä millaista tulkintatukea arvioinnin tueksi on saatavilla.

Kirjoitus perustuu Krista Åmanin yamk-opinnäytetyöhön (Metropolia, 2026), jonka toisena ohjaajana Paula Naukkarinen toimi.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asiantuntija: Koulutuksen sisältö korostuu pätevyyksien tulkinnassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat