Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsin mukaan Suomesta alkaa olla hankala löytää ostettavia yrityksiä. Siksi yritys on monien muiden tavoin suunnannut katseensa länsinaapuriin päin.
Wärtsilä rakentaa Vaasan Vaskiluotoon tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantokeskuksen vuoden 2020 loppuun mennessä. Ensimmäiset keskuksen suunnitteluvaiheen suunnittelijat on nyt valittu.
Kiinteistöalan ammattilaiset pitävät energiajohtamista tärkeämpänä kuin kaksi vuotta sitten. Hieman ristiriitaista on, ettei konkreettisia tavoitteita energiajohtamiselle kuitenkaan aseteta yhtään enempää kuin aiemmin.
Kiinteistössä olevasta älyteknologiasta saadaan merkittäviä hyötyjä irti automaation avulla, jos järjestelmän eri osat on integroitu ja ne toimivat oikein.
Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Groupin perustaja ja yksi pääomistajista Henri Juva toivoisi alalle muutosta kiinteiden urakkahintojen tavoittelussa.
Insinööritoimisto Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsin mukaan laatu kärsii vääjäämättä, kun tilaajat kilpailuttavat asunto-, päiväkoti- ja kouluhankkeet henkihieveriin.