Puurakentajat sanovat pärjäävänsä kustannuskilpailukyvyssä, jos pääsevät mukaan suunnitteluun – Onko näin todellisuudessa?

Puutoimijoiden mielestä puurakentamisen kustannuskilpailukyvylle on oleellista, että ne pääsevät hankkeisiin mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Edellyttääkö puurakentamisen menestys kilpailutuksissa kuitenkin esimerkiksi laatupisteytystä? (TEKSTIÄ KORJATTU KYMMENENNESSÄ KAPPALEESSA VERKKOSAAREN JA HOPEALAAKSON PÄIVÄKOTIEN KUSTANNUSTEN OSALTA)

Kuninkaankylän Puurakentajat rakentaa puusta mieluiten muovittomasti – valmis myös hybridihankkeisiin

Vuonna 2006 perustettu Kuninkaankylän Puurakentajat on tietyllä tavalla kokoaan merkittävämpi yhtiö. Vaikka sen liikevaihto ja henkilöstömäärä eivät ole kovin suuria, puun käsittelyn erityisosaamisensa ansiosta yhtiö on tullut tutuksi monista puurakentamishankkeista.