Kokeile kuukausi maksutta

Tuotantoinsinööri

Skanska
Sijainti Helsinki
Päivämäärät Julkaistu 25.5.2023 Hae viimeistään 4.6.2023

 

Haemme tuotantoinsinööriä monipuoliseen tehtävään kauppakeskus Itiksen korjaus- ja uudistushankkeelle

Etelä-Suomen toimitilarakentamisyksikössä pääset mukaan monipuolisille ja aikamme kiinnostavimmille hankkeille, jotka jäävät elämään muun muassa vaikuttavina kulttuurikeskuksina ja vilkkaina sekä nykyaikaisina kauppakeskuksina. Toteutamme esimerkiksi kulttuurihistoriallisesti tärkeän Finlandia-talon perusparannuksen ja olemme mukana korjaamassa ja uudistamassa kauppakeskus Itistä. Itiksen uudistuksen tavoitteena on vastata asiakkaidensa tarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa. Kauppakeskus Itiksellä on BREEAM-ympäristöluokitus, mikä huomioidaan myös tiloja uudistettaessa.

Tuotantoinsinöörinä huolehdit työmaan etenemisestä vastaavan työnjohtajan, työpäällikön ja muun työmaaorganisaation kanssa. Toimit linkkinä hankinnan, tuotannon ja suunnittelunohjauksen välissä ja olet tärkeässä roolissa työmaan sisäisen tiedonkulun koordinoinnissa. Osallistut kustannusvalvontaan, suunnittelupalavereihin ja aikatauluttamiseen sekä seuraat suunnitelmamuutoksia. Lisäksi valmistelet aineistoja, laadit ja käsittelet lisä- ja muutostyötarjouksia sekä huolehdit toimintajärjestelmän mukaisista kirjauksista järjestelmiin. Koordinoit aliurakoitsijoita yhteistyössä vastaavan työnjohtajan, laadunhallinnan sekä hankinnan kanssa ja osallistut tuotanto- ja urakoitsijapalavereihin. Huolehdit oman työsi puitteissa, että meille erityisen tärkeät asiat, ympäristö ja työturvallisuus, tulevat huomioiduksi. Vastaat osaltasi siitä, että asiakkaamme on tyytyväinen toimintaamme. Tehtävä edellyttää läsnäoloa työmaalla ja ensisijainen työskentelypaikkasi onkin työmaa.

Liity osaksi asiantuntevaa ja välittävää työyhteisöämme!

Pääset työskentelemään osana mutkatonta huipputiimiä ainutlaatuiselle projektille, joka sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien päässä. Työsi kautta pääset vaikuttamaan laadukkaan lopputuloksen aikaansaamiseen, sen aikataulussa luovuttamiseen kansainväliselle asiakkaallemme ja tämän kautta suoraan asiakastyytyväisyyteemme. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja vankalle osaamisellesi on käyttöä jatkossa myös muilla projekteillamme.

Mitä toivomme sinulta?

  • arvojemme kokemista omaksesi
  • soveltuvaa koulutusta (esim. rakennusmestari, -insinööri, DI)
  • aiempaa soveltuvaa kokemusta rakennusalan toimihenkilötehtävistä
  • hyviä tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja
  • tarkkaa, järjestelmällistä ja proaktiivista työskentelyotetta
  • riittävän sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
  • tietoteknisiä valmiuksia, mm. MS Excel käyttöön

Aikaisempi kokemuksesi saneeraushankkeiden parista on tehtävässä eduksi.

Tule mukaan rakentamaan parempaa yhteiskuntaa – meillä työsi jää elämään!

Lisätietoja tehtävästä:

Työpäällikkö Patrik Porkka (p. 040 136 7889, patrik.porkka@skanska.fi) kertoo mielellään lisää tehtävästä, tiimistä ja projekteistamme. Ota yhteyttä!

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat