Kokeile kuukausi maksutta

Mielikuvakuilu rasittaa rakentajia

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Uudisasunnon ostajien tyytyväisyyttä rakennusliikkeisiin on jälleen selvitetty Epsi Ratingin kyselytutkimuksessa. Tutkimusyhtiö haastatteli noin tuhat uudisasunnon ostanutta asiakasta, jotka olivat vastaanottaneet asuntonsa vuoden 2020 aikana. Lisäksi haastateltiin lähes 700 henkilöä yleisväestöstä. He eivät olleet ostaneet uutta asuntoa.

Suurista rakennusyhtiöistä parhaan yleisarvosanan sai YIT, ja sen jälkeen listalla ovat järjestyksessä Skanska, Pohjola Rakennus, Bonava, SRV, Lujatalo ja edellisten mittausten voittaja Peab.

Tutkimuksen perusteella rakennusliikkeet pärjäävät mainiosti työssään. Asiakastyytyväisyys ylsi lähes 78 indeksipisteeseen, kun Epsin tutkimuksissa 75 pistettä on erittäin hyvä taso. Rakentajilla on siis syytä tyytyväisyyteen.

Tutkimuksen kiinnostavaa antia on vertailu asunnon ostaneiden ja yleisväestön kesken. Kun asunnon ostaneiden luottamus omaan rakennusyhtiöön oli hyvinkin korkea ja myös koko rakennusalaan hyvä, yleisväestön mielissä rakennusala sai heikon arvosanan.

Kehnon luottamuksen taustalta löytyy tuttuja asioita: mielikuvia rakentamisen heikosta laadusta, kosteusongelmista, kiireestä ja halpatyövoimasta.

Olennaista on, että tutkimuksen perusteella asiakkaat ovat hyvinkin tyytyväisiä rakennusyhtiöön, joka on rakentanut heidän asuntonsa. Ja kun kokemus on ollut hyvä, luottamus koko rakennusalaan on korkealla. Silti suuren yleisön näkemystä rakennusalasta ei voi sivuuttaa olankohautuksella. Se nakertaa rakennusalan uskottavuutta ja mielikuvaa esimerkiksi uramahdollisuuksia pohtivien nuorten silmissä.

Mielikuvakuilu suuren yleisön ja rakennusyhtiöiden palveluja käyttäneiden välillä pitäisi pystyä kuromaan umpeen. Tehtävä ei ole helppo alalla, josta kaikilla on mielipide ja joka on pirstoutunut monenlaisiin yrityksiin ja yrittäjiin. Rakentajien kannattaakin pitää onnistumisistaan ääntä – nyt rakennusala joutuu julkisuudessa usein monelta suunnalta altavastaajaksi. Isojen yhtiöiden tehtävä on näyttää koko alalle suuntaa ja kannustaa myös pienempiä toimijoita hyvää tasoon ja toimintatapaan. Se hyödyttää lopulta niin pieniä kuin isojakin rakennusyhtiöitä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 12 kertaa

12 vastausta artikkeliin “Mielikuvakuilu rasittaa rakentajia”

  1. ”Kehnon luottamuksen taustalta löytyy tuttuja asioita: mielikuvia rakentamisen heikosta laadusta, kosteusongelmista, kiireestä ja halpatyövoimasta.”

    Onko halpatyövoima jotenkin mielikuva tai väärä mielikuva? Näemmehän itsekin, että pääkaupunkiseutu on rakentamisen osalta seis välittömästi jos Virolaiset, puolalaiset jne. eivät pääse Suomeen. Ja tuskin kenenkään tarvitsee arvailla sitä onko valtaosa näistä henkilöistä halpatyövoimaa, Skanska taitaa olla niitä viimeisimpiä, jotka ovat joutuneet olympiastadionin tiimoilta muunneltua totuutta asiasta kertomaan.

    Laatu. Kun ostaa uuden auton, myyjä soittelee parin viikon päästä perään kysellen, miten auto on pelannut. No hienosti on pelannut ja kiiltää vielä tosi somasti. Onko se oikea hetki saada korrekti tieto tuotteesta vai enemmän tuotteen ympärillä olleesta palvelusta.

    Rakennusalan uskottavuus on myös monella muulla tavalla koetuksella, mutta sitä ei uskalleta tai saada analysoida.

    Rakennusala on hieno taiteenlaji ahneissa ja taas toisaalta joukon lakeijia käsissä.

    1. Joo, jos Virolaiset, Polskit, Romanialaiset, Ukrainalaiset ja muut ulkomaalaiset rakennusalan duunarit eivät pääse Suomeen, ei ole kuin joukko päätteellä ihmetteleviä, työmaat on aika nopeasti pysähtymässä. Paljon puhuttu huoltovarmuus puuttuu täysin rakentamisestakin..

  2. Uskomattoman vähällä järjellä Triplakin rakennettiin, eikö se ole saavutus.

    1. Ja se vähäjärkisyys sen kun lisääntyy, tsekkaa Zadin virkamies-arkkitehtimafian järkyttävät Ceausescu-kuvat Steissin Vltava-talon nielemässä olevasta derkkup*kasta. Järkensä ovat menettäneet.

      1. Seuraavassa vaiheessa, kun vaatimustaso kasvaa, Pasilan talot tulevatkin alas kilon paloina.

  3. Rakennusala tulee kokemaan mullistuksen kunhan se pääsee eroon 50-80 luvulla kasvaneista ja oppinsa saaneista jääneistä, jotka eivät yksinkertaisesti kykene ymmärtämään nykyistä maailmaa.

    1. Rakennusala tulee toden totta kokemaan mullistuksen🤣😂😁 Kerrohan nyt sitten miten sitä nykyistä maailmaa ymmärretään, noin niin kuin rakentamisen näkökulmasta, anna pari vinkkiä? Tuleeko robotit, virtuaaliasuminen (asu roskapöntössä, näe virtuaalilaseilla 300m2 lukaali uima-altaineen, kaikki tämä virtuaalilaseilla), entä kännykkäsovellus jolla voi näpytellä itselleen tilauksen maksaa sen ja huomenna pääset muuttamaan.

      Kakkoskerroksen väen kannattaa käydä joskus työmaalla tai katsoa googlesta mikä on vasara tai edes ruuvi.

      1. Ei mitään näistä. Yksinkertaisesti tavoite hyvien kaverien ryyppyporukasta ja rahankeräyksestä paskan työtuloksen palkaksi katoaa.

        Tilalle nousee ihmisiä, jotka haluavat aidosti tehdä laatua ja korjata mahdolliset virheet. Ihmiset jotka kuuntelevat asiakkaitaan ja välittävät ympäristöstään enemmän kuin puolueiden edusta.

        Kaikki nyky-yhteiskunnan ongelmat juontavat juurensa samasta lähteestä alalla kuin alalla. Vanhat dinosaurukset jarruttavat, blokkaavat ja korruptoivat kehitystä.

        1. >ja välittävät ympäristöstään enemmän

          Helsingin kaupunginsuunnittelu tuntuu lähinnä seuraavaksi ”välittävän” Vltavan talon ja koko Postiaukion tuhoamisesta sillä älyttömällä derkkuoksennuskammotuksella, joten siinäpä sulle sitä uuden ja uljaan urbaaniekoihmisen ”ympäristöstään välittävää” toimintaa oikein roppakaupalla. Joten oliko sulla vielä muita hyviä vitsejä varastossa?

          1. Helsinkiläinen viherpesu, johon kuuluu jätteen dumppaus luontoon ei ole ympäristöstä välittämistä. Voit toki jatkaa vapaasti tarkoituksellista väärin ymmärtämistä.

          2. No, voin myös vapaasti jatkaa teille ekototalitäristeille päänaukomistakin, koska jonkun täytyy ennen kuin on liian myöhäistä.

        2. No sitten ei muuta kuin odottelemaan positiivista käännettä.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat

Tapio Kivistöhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/tapio-kivisto/