Kokeile kuukausi maksutta

Moderni rakennesuunnittelija ratkaisee komponenttipulan haasteet ja auttaa hiilijalanjäljen pienentämisessä

Tietoa kirjoittajasta Riku Aaltonen
Riku Aaltonen työskentelee Raksystemsin osastopäällikkönä. Hän vastaa Raksystemsillä uudisrakentamisen sekä julkisen rakentamisen ja kumppanien hankkeiden suunnitteluun keskittyvistä tiimeistä. Suunnittelun parissa hän on toiminut 17 vuoden ajan – niin rakennesuunnittelijana kuin kehitys- ja johtotehtävissäkin. Raksystems on Pohjoismaissa toimiva rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijayritys sekä kestävän kehityksen edelläkävijä kiinteistöjen hyvinvoinnissa.
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Kiinteistöjen rakentaminen ja korjaaminen on tällä hetkellä murroksessa. Rakennustarvikkeiden saanti on muuttunut haastavaksi viimeaikaisten tapahtumien johdosta. Esimerkiksi energian hinnan nousu ja materiaalien saatavuus ovat muodostuneet haasteeksi. Tilanne on hidastanut rakennushankkeiden läpivientiä ja pistänyt monia hankkeita jopa puihin. Nyt jos koskaan alalla tarvitaan tekijöitä, jotka osaavat hyödyntää käytettävissä olevia materiaaleja tehokkaasti.

Meillä rakennesuunnittelijoilla on erinomaiset eväät tilanteen parantamiseksi, sillä me tunnemme erilaiset rakennusmateriaalit ja rakenneratkaisut. Tai näin ainakin pitäisi olla. Moderni rakennesuunnittelija on kartalla uusista ratkaisuista ja osaa ehdottaa niitä tilaajalle tarvittaessa. Hän on innovatiivinen ja ongelmanratkaisukykyinen.

Rakennusmateriaalit kehittyvät jatkuvasti ja kehityksen painopiste on ilmastokuorman pienentämisessä. Tilaaja näkee yleensä ratkaisuna puurakentamisen. Puun saatavuusongelmien vuoksi suosittelen usein tilaajille puurakennusta betonirungolla. Erityisesti niin sanottu vihreä betoni on harkitsemisen arvoinen ratkaisu. Energiakriisin keskellä uusiutuvan energian hyödyntäminen on myös merkittävässä asemassa. Vaikka monien rakennusten energiatehokkuus on jo viety korkealle tasolle, koen, että auringosta saatavaan energiaan ja maaperästä saatavaan lämpöön tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Miten sitten tilaaja tunnistaa modernin suunnittelijan? Suosittelen haastamaan suunnittelijoita ennen valintapäätöstä. Tilaajilla on omat päämääränsä hankkeille. Joku tavoittelee mahdollisimman uniikkia, toinen edullista ratkaisua. Suunnittelijakokelailta kannattaa kysyä, miten he ratkaisisivat tavoitteen.

Tähän tarvitaan resursseja. Liian usein kiirehdimme eteenpäin eikä suunnittelulle varata riittävästi aikaa. Suunnitteluvaiheessa epäkohtiin on kuitenkin aina helpompi puuttua. Urakkavaiheessa tehdyt muutokset hidastavat prosessia ja hinta nousee.

Onnistunut hanke tehdään myös joukkueena, ei yksilöinä. Erikoissuunnittelijat valitaan tai otetaan mukaan hankkeen suunnitteluprosessiin huomattavasti myöhemmin kuin olisi ehkä syytä. Lisäksi joukkueen valmentajaan eli suunnittelun ohjaukseen sijoittaminen ei olisi pahitteeksi.  Suunnittelunohjaus on monimuotoisissa hankkeissa koko ajan suuremmassa roolissa, joten siihen panostaminen näkyy lopputuloksessa.

Raksystemsin suunnitteluosasto on tällä hetkellä kuusikymmentähenkinen. Tähän joukkoon lukeutuu iso joukko innovatiivisia jokaiselta suunnittelun alalta niin uudis- kuin korjausrakentamisenkin puolelta. Koulutamme itseämme jatkuvasti ja jaamme tietoa toistemme kanssa. On ilo olla osa tätä modernien suunnittelijoiden porukkaa.

 

Lue lisää Raksystemsistä >>>
Lue lisää palveluistamme >>>

Viimeisimmät näkökulmat

Riku Aaltonenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/riku-aaltonen/