Kehäradan glykoliongelma saattaa aiheuttaa jopa 20 miljoonan lisälaskun

Helsinki-Vantaan lentoaseman itäisen kiitotien alle louhittavassa Kehäradan tunnelissa havaittiin kesällä 2010 mikrobikasvustoja, jotka aiheutuivat maaperästä tihkuvista glykolin hajoamistuotteista. VTT:n selvitys tunneliin vuotavista aineista ja niiden vaikutuksista rakenteisiin valmistuu tammikuun 2011 lopulla. Kuitenkin jo nyt tiedetään, että ongelma aiheuttaa hankkeelle huomattavia lisäkustannuksia. Ne saattavat nousta jopa 20 miljoonaan euroon.

HS: VR:n johtaja toivoo ratasuunnitteluun pidempää tähtäintä

VR:n toimitusjohtaja Mikael Aro kaipaa pidemmän tähtäimen suunnittelua ratojen rakentamiseen, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Aron mukaan VR valmistelee parhaillaan miljardiluokan kalustoinvestointeja, joiden suunnittelua haittaa epätietoisuus ratojen tason tulevaisuudesta.

Liikennevirasto ja VR pohtivat talvien junaliikenteen määrän vähentämistä

Liikennevirasto ja VR Group selvittävät tämän vuoden aikana yhdessä Helsingin Seudun Liikenteen (HSL) kanssa, tulisiko talvikausina junaliikennettä vähentää etenkin ruuhka-aikoina jo ennakolta. Merkittävä syy myöhästymisiin on Helsingin ratapihan ahtaus, joka pahenee, kun sinne pyrkii samaan aikaan useita myöhässä olevia junia. Tämä aiheuttaa edelleen lisää myöhästymisten ketjuuntumista. Liikennevirasto ja VR Group antoivat yhteisen vastauksen liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) selvityspyyntöön raideliikenteen talviongelmista marras-joulukuussa.

Kainuussa kehitetään piha- ja ympäristörakentamisen liiketoimintaa

Kainuun kuntien omistama elinkeinotoiminnan kehittämisyhtiö Kainuun Etu Oy on käynnistänyt vuoden 2011 alusta hankkeen ”Piha- ja ympäristörakentamisen liiketoiminnan kehittäminen 2011-2013”. Hankkeeseen on sitoutunut tähän mennessä 17 kainuulaista ja pohjoiskarjalaista puu- ja kivialan, piha- ja ympäristörakentamisen sekä maisemasuunnittelun yritystä. Tavoitteena on kasvattaa yritysten liikevaihtoa 30 prosentilla ja synnyttää 30 uutta työpaikkaa kolmivuotisen hankkeen aikana.

Asfaltti-Tekran myyneet Alaset joutuvat maksamaan miljoonakorvaukset Skanskalle

Skanskan mukaan välimiesoikeus on 20.12.2010 antanut päätöksen, jossa se velvoittaa Asfaltti-Tekra Oy:n osakkeet Skanskalle myyneet Anneli ja Heikki Alasen suorittamaan Skanskalle erilaisia korvauksia noin 1,3 miljoonaa euroa. Korvaussummaa kasvattavat vielä korot, joista osa määrättiin maksettaviksi vuodesta 1996 alkaen. Skanska osti Asfaltti-Tekran Alasilta vaiheittain vuosina 1995 ja 1997.

Liikenneministeri ei niele VR:n selityksiä paukkupakkasista

Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) vaatii VR:ltä ja Liikennevirastolta selvitystä junien myöhästymisistä ja peruutuksista. Vaatimus koskee sekä kauko- että lähiliikennettä. Vehviläisen mukaan viime talven vaikeuksista ei ole otettu riittävästi opiksi. Luotettavuus ei ministerin mielestä ole enää suomalaisen raideliikenteen tunnusmerkki.

Rakentamisen konkurssien määrä selvään kasvuun marraskuussa

Rakennusalan konkurssien määrä kääntyi reippaaseen kasvuun viime vuoden marraskuussa, jolloin alalla pantiin vireille 70 konkurssia, kun määrä oli vuotta aiemmin 50. Sen sijaan rakennusalan koko vuoden 2010 kumulatiivinen konkurssien määrä jäi vielä jonkin verran edellisvuoden vastaavaa aikaa alhaisemmaksi. Viime vuoden tammi-marraskuussa alalla laitettiin vireille yhteensä 678 konkurssia, kun vuoden 2009 vertailujaksolla määrä oli 709. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.