Oulun Galleria-korttelin kehittämiseen kaavaillaan 150 miljoonan investointia

Citycon Oyj ja Osuuskauppa Arina ovat solmineet yhteistoimintasopimuksen, jonka perusteella yhtiöt selvittävät Oulun ydinkeskustassa sijaitsevan Galleria-korttelin kehittämistä. Hankkeeseen liittyvät osin myös Kauppurikortteli ja sen sekä Galleria-korttelin välinen Isokadun alue. Tavoitteena on rakentaa kortteliin noin 30 000 kerrosneliömetrin suuruinen kauppakeskus. Lisäksi kortteliin rakennetaan toimistotilaa ja noin 120 asuntoa. Suunnitellun investoinnin kokonaisarvo on noin 150 miljoonaa euroa.

Kaupungin vuokra-asuntojen osuus on suuri Helsingissä

Helsingissä kaupungin omistamien aravavuokra-asuntojen osuus koko kaupungin asuntokannasta on selvästi suurempi kuin muissa suurissa kaupungeissa. Toisaalta kaupungin asunnot painottuvat voimakkaasti tietyille alueille. Kaupungin vuokra-asuntoihin sijoittuu myös huomattava osa Helsingin vieraskielisestä väestöstä. Nämä seikat käyvät ilmi Helsingin kaupungin tietokeskuksen tilastollisesta selvityksestä.

Rakennusten energiatehokkuus paranee Helsingissä

Helsingin rakennusten energiatehokkuus on paranemassa selvästi. Vuonna 2009 rakennetut asuinkerrostalot kuluttivat viime vuonna kaukolämpöä jopa 20 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008 rakennetut asuintalot. Kaukolämmön kulutus on kaikkein korkeinta 1960-luvulla rakennetuissa asuinkerrostaloissa, jotka kuluttavat keskimäärin kaksi kertaa enemmän lämpöenergiaa kuin uusimmat kerrostalot. Myönnetyistä rakennusluvista yhä suurempi osa kuuluu energiatehokkaimpaan A-luokkaan. Nämä tiedot käyvät ilmi Helsingin ympäristötilastoista.

Kosteus- ja homekorjaushankkeiden ongelmina vastuun hajautus ja puutteet tiedonkulussa

Vastuun hajauttaminen ja heikko osapuolten välinen tiedonkulku ovat yleisimmät syyt kosteus- ja homevauriokorjauksen epäonnistumiseen kunnissa, selviää tekniikan kandidaatti Paavo Keron elokuussa julkaistavasta diplomityöstä. Diplomityö on tehty osana Kosteus- ja hometalkoita ja siinä seurattiin kuntien omistamia korjauskohteita.

Energiatehokkuus ratkaisee rakennuksen hiilijalanjäljen

Rakennuksen energiatehokkuus on hiilijalanjäljen kannalta huomattavasti tärkeämpää kuin rakentamisvaiheen päästöt. Materiaaleista puun hiilijalanjälki on noin viidenneksen pienempi kuin betonin, mutta rakennuksen käytön aikaiset päästöt ovat ratkaisevia. Sadan vuoden elinkaaren aikana tarkasteltuna puu- ja betonirakenteisten kerrostalojen päästöissä ei ole merkittävää eroa. Nämä tulokset käyvät ilmi Heinolaan rakenteilla olevan PuuEra-puukerrostalon hiilijalanjälkilaskennasta. PuuEra-kerrostalon rakentamisesta vastaa Rakennusliike Reponen Oy.

Sprinklerit aiheuttivat isot vesivahingot hotelli Flamingoon Vantaalla

Kylpylähotelli Flamingo Vantaalla kärsi vakavia vesivaurioita lauantai-iltana. Hotellin kuudennen kerroksen sprinkleri laukesi, ja putkista pääsi ulos 1500-2000 litraa vettä. Vesi valui alaspäin toiseen kerrokseen asti. Pahiten tärveltyivät viides ja kuudes kerros. Hotellinjohtaja Heli Engblomin mukaan myös hotellin hohtogolftilat kärsivät vahinkoja ja ovat suljettuna.