Henki-Fennia osti noutotukkukiinteistön Jyväskylästä

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia on ostanut NREP Finland 4 Oy:ltä kiinteistön Jyväskylästä. Vuonna 1986 rakennettu ja vuonna 2000 saneerattu ja uusittu myymälä- ja varastorakennus sijaitsee Seppälän vähittäiskauppakeskittymän alueella noin kaksi kilometriä Jyväskylän keskustasta osoitteessa Vasarakatu 13. Noin 1,3 hehtaarin tontilla sijaitseva noin 4 500 neliömetrin laajuinen rakennus on vuokrattu Kesko Oyj:n tytäryhtiön Kespro Oy:n käyttöön.

Vanhojen asuntojen hintojen nousu jatkui heinä-syyskuussa 2009

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen asuntojen hinnat jatkoivat nousuaan kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä. Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat kohosivat heinä-syyskuussa 2009 koko maassa 2,5 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Myös uusien kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat koko maassa 3,1 prosenttia. Kolmannella neljänneksellä vanhojen asuntojen hinnat kääntyivät koko maassa nousuun myös vuotta aiempaan verrattuna.

Technopoliksen vuokrausaste piti heinä-syyskuussa 2009

Technopolis-konsernin liikevaihto kasvoi kuluvan vuoden heinä-syyskuussa hivenen viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna, mutta tulos ennen veroja heikkeni. Tulosheikennyksen taustalla oli vertailujaksoa heikompi sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutos. Ilman sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutosta ja erilaisia kertaeriä laskettava operatiivinen tulos koheni selvästi koko alkuvuoden osalta. Myös nettovuokratuotot paranivat, mutta taloudellinen vuokrausaste puolestaan heikkeni viime vuoden vastaavasta ajasta. Kolmannella neljänneksellä vuokrausaste ei kuitenkaan heikentynyt enää toiseen neljännekseen verrattuna.

Osakkeiden myyntivoitto nosti Julius Tallberg-Kiinteistöjen tuloksen kuiville heinä-syyskuussa 2009

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen liikevaihto säilyi ennallaan viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Nettovuokratuotot puolestaan laskivat, mutta Sponda Oyj:n osakkeista kirjatun 8,7 miljoonan euron myyntivoiton ansiosta Julius Tallberg-Kiinteistöjen tulos nousi reippaasti voitolliseksi. Vielä vuoden ensimmäisellä puoliskolla yhtiö teki tappiota.

Julius Tallberg-Kiinteistöt hakeutuu pois Helsingin pörssistä

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj hakee yhtiökokoukselta valtuutusta toteuttaa julkinen ostotarjous omista osakkeistaan. Yhtiön aikomuksena on jättää hakemus osakkeen kaupankäynnin lopettamisesta Helsingin pörssissä. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Susanna Renlund perustelee listauksen lopettamisaikeita pörssissäolon tuomalla vähäisellä lisäarvolla ja merkittävillä kustannuksilla. Ostotarjoukseen kaavaillun huomattavan preemion vuoksi yhtiön osakekurssi on harpannut selvästi Helsingin pörssissä tänään torstaina.

Uusien asuntojen kauppa palautui normaaliksi pääkaupunkiseudulla

Rakennuslehden tilaama markkinakatsaus osoittaa, että pääkaupunkiseudun uusien asuntojen kauppa on palautunut normaalitasolle. Kauppojen määrä on lisääntynyt keväästä viidenneksellä ja viime syksyn hiipuneista lukemista nousua on 71 prosenttia. Pidemmän aikavälin tarkastelun valossa kauppojen määrää voi luonnehtia normaaliksi. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla tehdään nyt vuositasolla 2 769 uuden asunnon kauppaa.

Suomalaisten toimistokeskushankkeen ensimmäinen vaihe valmis Pietarin Pulkovossa

Kolmesta tornista koostuvan, suomalaisvoimin kehitetyn Pulkovo Sky -toimistokeskuksen ensimmäinen torni avataan virallisesti torstaina 29. lokakuuta Pietarissa. Hankkeen kehittäjä ja pääomistaja on EKE-Yhtiöt ja sijoittajakumppanina toimii suomalaistaustainen kiinteistösijoitusyhtiö Vicus Oy. Hankkeeseen tehdyn investoinnin arvo on noin 100 miljoonaa euroa, ja se on rahoitettu kokonaisuudessaan suomalaisella pääomalla sekä skandinaavisen pankin lainarahoituksella.