Jos sinulle tulee Rakennuslehti, rekisteröitymällä saat kaikki rakennuslehti.fi-sisällöt luettavaksesi.
Jos sinulle ei tule Rakennuslehteä, voit silti rekisteröityä, jolloin saat oikeuden kommentoida lukottomia artikkeleita, mutta et pääse lukemaan lukittuja artikkeleita.
Rakennusalalla havahduttiin viime vuonna ymmärtämään ihmisten merkitys. Rakennustyömaat pysähtyvät, jos ei ole tekijöitä. Toimitusjohtajien työpaikoista ei pidetty yhtä hyvää huolta, vaan rakentamisen murros tiesi usein johtajan vaihdosta.
Skanska ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama Ylva ovat sopineet laajasta korjausrakentamishankkeesta Helsingin ydinkeskustassa, jonka myötä Uusi Ylioppilastalo, Hansatalo sekä Hotelli Seurahuone yhdistyvät korkeatasoiseksi hotelliksi.
Kolmasosa Väyläviraston silloista on rakennettu 1960-ja 1970-luvulla. Niiden peruskorjaustarve kasvaa voimakkaasti. Uutena huolena on se, että uusissa puusilloissa on lahovaurioita, sillä uudet, terveellisemmät kyllästysaineet eivät toimi yhtä hyvin kuin vanhat myrkyt.
Selvitykseen osallistuneiden yhteisöjen kiinteistökannan korjaustarve tulee vuonna 2030 olemaan jo noin 245 miljoonaa euroa eli 37 prosenttia suurempi kuin vuonna 2019.